Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

SARI RAUTIO: “Toriparkki ei ole päämäärä, elinvoimainen keskusta on”

Kokoomuksen kuntavaalitoimistolla entisissä Dressmanin tiloissa Kauppakeskus Linnassa keskustellaan keskiviikkona toriparkista. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas Sari Rautio kertoo, että keskustelun tarve on noussut esiin vaaleihin liittyvissä keskusteluissa.

? Nämä ovat jo kolmannet kuntavaalit joissa toriparkki nousee vaaliteemaksi, sanoo viidensiin kuntavaaleihinsa lähtevä Rautio.

Sari Rautio sanoo, että mahdollisesta toriparkista huolimatta keskustaa on tarkoitus kehittää vihreämmäksi ja panostaa myös kevyen liikenteen kehittämiseen.

Hämeenlinnan kaupunki selvittää parhaillaan, löytyykö toriparkin toteuttamiseen vaadittava yksityinen rahoitus, puolet arvioidusta kokonaissummasta. Sari Rautio toteaa omaksi kannakseen, että toriparkkia kannattaa selvittää ja jos yksityistä rahaa löytyy, myös toteuttaa.

? Toriparkki ei ole päämäärä vaan elinvoimainen keskusta on. Jos nähdään, etä toriparkki kannattaa toteuttaa, miksei kaupunki lähtisi mukaan. Jos ei toriparkkia niin mitä sitten? Vastaavaa vaihtoehtoa ei ole, toteaa Rautio.

Hämeenlinnassa torinaluspysäköinti on välillä jo päätetty “kuopata” mutta toteuttamiskelpoista kilpailevaakaan vaihtoehtoa ei ole löytynyt. Sekä keskustarakentaminen että keskustan liepeillä tapahtuva rakentaminen on nyt päässyt vauhtiin ja monilla keskustakiinteistöillä on myös kiinnostusta täydennysrakentamiseen.

? Toriparkki vastaisi asiointipysäköinnin tarpeiden lisäksi myös asuinrakentamisen velvoitepysäköinnin tarpeisiin, huomauttaa Sari Rautio.

Hän sanoo, että esimerkiksi Lahdessa torinalusparkki on todettu toimivaksi ja se on poikinut myös uusia investointeja. Se, että toriparkista puhutaan Hämeenlinnassa pian jo vähintään kolmatta valtuustokautta, ei Raution mukaan sinänsä ole poikkeuksellista.

? Verkatehtaan ja Kauppakeskus Goodmanin toteuttamistakin edelsi kymmenen vuoden valmisteluprosessi. Kaupunkikehittäminen on pitkäjänteistä hommaa. Viivästyksessä on ainakin se hyvä puoli, että rakentamistekniikka kehittyy koko ajan.

Keskustan elivomaisuuden ja yrittäjyyden edistämisen lisäksi Rautio nostaa kokoomuksen kuntavaaliteemojen kärkeen sivistyksen.

? Olen ylpeä koulujemme opetussuunnitelmasta ja toiminnan sisällöstä, vaikka julkinen keskustelu keskittyy usein vain homekouluihin. Meillä on suhteellisen pienet opetusryhmät ja varhaiskasvatuksen asiakaskyselyissä saamme säännöllisesti tulokseksi arvosanan yhdeksän.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.