Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

ReskaRaflat: Ravintolakäyttäytymisen muutos vauhdittaa yhteistyötä

Hämeenlinnan keskustan ruoka- ja iltaravintolat eivät enää kamppaile niinkään toisiaan kuin ihmisten kulutustottumusten ja elämäntapojen muutosta vastaan. Tällaiseen johtopäätökseen on päätynyt joukko kaupungin keskeisiä ravintolayrittäjiä, jotka ovat päättäneet tiivistää yhteistyötään.

Vastauksena on kaikkiaan 16:n Reskalla sijaitsevan ravintolan verkosto, jonka lähtöajatuksena on järjestää muutama yhteistapahtuma vuodessa. Ensimmäinen, eli lauantaina järjestettävä After Ski on lähtölaukaus yhteistyölle.

Noora Vennamolla (vas.) ja Outi Mertamolla on draivia myös yhteiseen kehittämiseen.

Noora Vennamolla (vas.) ja Outi Mertamolla riittää draivia myös yhteiseen kehittämiseen.

? Minun 17-vuotisen ravintoloitsijahistoriani aikana Raatihuoneenkadulla tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista syntyy. Kyse on oikean porukan löytymisestä, taisi olla meidän toinen yhteinen kokouksemme, kun idea jo syntyi, äimistelee Birgeriä vuodesta 1999 isännöinyt Mika Partanen.

Ainakin lehdistöinfon perusteella keskeiset moottorit ja innostajat tuntuvat Partasen ohella olevan kaupungin ravintolaelämässä myös paljon aikaan saaneet Nooran Viinibaarin yrittäjä Noora Vennamo ja useita ravintoloita pyörittävän Resta Invest Oy:n toimitusjohtaja Outi Mertamo. Neljäs alusta asti mukana ollut yrittäjä on Tawastia Groupin toimitusjohtaja Karoliina Mäki-Kuutti.

? After Ski polkaistiin käyntiin erittäin nopealla aikataululla, Vennamo iloitsee.

Kyse ei ole pelkästä jälkilöylyttelystä, sillä muun muassa Birgerin järjestämänä Hämeenlinnasta on myös mahdollisuus lähteä laskettelmaan Sappeelle.

? Yhteistyön merkitys korostuu kaikessa tekemisessä, painottaa Mertamo.

Raatihuoneenkadun lanseeraamisella ravintolakaduksi on ainakin kaksi eri markkinoinnillista tavoitetta.

? Infoa yhteismarkkinoinnin kautta toisaalta paikallisille ja toisaalta ulkopuolisille kaupungin ravintolatarjonnasta esimerkiksi suurtapahtumien yhteydessä. Matkailumarkkinointia tämä ei kuitenkaan ole, linjaa Noora Vennamo.

Erityisesti suurtapahtumien yhteydessä korostuu mainonnan ja markkinoinnin lisäksi myös tiedon jakaminen kaupunkiin tulijoille eli väen ohjaaminen niin, ettei viime vuoden AC/DC:n keikan tapaan muutamaan ravintolaan kerry mieletöntä jonoa.

Mika Partanen sanoo, että ravintoloissa on nykyään varsinkin viikolla hiljaisempaa kuin takavuosina.

? Pitää tapahtua ja olla syitä lähteä. Niin sanottu “muuten vaan” -lähteminen on vähentynyt. Ruokapuolella kotikokkaustrendi vaikuttaa myös, pohtii Outi Mertamo.

Hämeenlinnan Ravintolakatu ? Raatihuoneenkatu on verkosto, jossa on mukana seuraavat 16 ravintolaa tai kahvilaa Raatihuoneenkadun varrelta: Birger, Nooran Viinibaari, Skogster, Piparkakkutalo, Albertin kellari, Green Laurell, Popino, Popino Street Food & More, Birgitta, Wanha Pankki, Emilia, UP, Huviretki, Hemingways, Night Life ja osoitteeseen Linnankatu 1 avautuva uusi ravintola.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.