Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Reska.fi:lle uusi päätoimittaja

Reska.fi-verkkolehden päätoimittajana aloittaa syyskuun alussa Juha Reinikainen, 42. Hänen juttujaan nähdään jatkossa myös printti-Reskassa.

Verkkojulkaisu on tähän mennessä lähinnä tukenut kausijulkaisuna ilmestyvää Reska.fi-printtiä. Painotusta muutetaan sähköiseen suuntaan.

– Reskan verkkolehti alkaa tarjota päivittäin paikallisuutisia ja ottaa aktiivisesti osaa paikallisiin keskusteluihin. Tällaista muutosta oli ehdotuksen tullessa suoranainen palo lähteä tekemään, Juha Reinikainen sanoo.

Hämeenlinnassa pian kymmenen vuotta asunut Reinikainen on työskennellyt toimittajana ja päätoimittajana noin 15 vuotta ja vetänyt viimeksi kahta tilattavaa paikallislehteä.

– Tavoitteena on  Reska.fi -julkaisun saaminen todelliseksi Hämeenlinnan etusivuksi, medialan yrittäjäksi ryhtynyt Reinikainen toteaa.

 

 Juha Reinikainen, 42, Hämeenlinnasta ryhtyy Reska.fi -verkkolehden päätoimittajaksi.

Juha Reinikainen, 42, Hämeenlinnasta ryhtyy Reska.fi -verkkolehden päätoimittajaksi.

Verkkolehti Reskalle tulee tänä syksynä ikää viisi vuotta. Sen suosituin palvelu on LounasReska.fi, josta näkee kerralla Hämeenlinnan ravintoloiden viikon lounaslistat.

Reska.fi-tuotteita kustantaa P3 Media Oy, joka jatkaa edelleen myös printtiversion julkaisua.

– Reska.fi -verkkojulkaisusta on menossa nyt kolmas versio. Olemme vähitellen saaneet aikaiseksi alustan, joka alkaa olla monistettavissa myös muualle paikallisin sisällöin. Toki ihmisten ajasta kilpailu on kovaa. Siksi sisällön vahvistaminen on tarpeen, sanoo P3 Median ja Hattulaan.fi -paikallislehden toimitusjohtaja Ilkka Peltoniemi.

Printtiäkin kannattaa vielä tehdä.

– Mediamurroksesta huolimatta pienille, ajoittain ilmestyville paikallislehdille on edelleen toimintaedellytyksiä. Onhan vinyylikin pitänyt pintansa.

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.