Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Popino Street Foodin terassilta tiiraillaan pian Vanajavettä

Hanna ja Petri Lindholm pyörittävät kesäksi laajentuvaa Popinon Street Food -katuravintolaa.

30-vuotiaan Popinon tahti ei hyydy kesän kynnyksellä. Katuravintola Street Foodin laajentumissuunnitelmat on hyväksytty ja kaupungin kanssa sovittu viiden vuoden vuokrasopimuksesta Linnankadun päässä sijaitsevan tontin käytöstä.

? Katettuja asiakaspaikkoja tulee noin 30 lisää ja lisäksi kattoterassi. Tarkoitus on, että alakerta jää enemmän ruokailupaikaksi ja yläkerta juoma- ja fingerfood-paikaksi, kaavailee ravintoloitsija Petri Lindholm.

Asiakaspaikkojen laajennus rakennetaan Palokunnankadun puoleisen päätyyn, aina nykyiseen, laajennuksen yhteydessä purettavaan kaiteeseen asti. Näkymät Vanajavedelle ovat siis taatut.

Prosessi alkoi palaverilla arkkitehdin kanssa viime vuoden syyskuun ensimmäisellä viikolla. Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi uusitun katuravintolan avaamiselle on laitettu toukokuun 28. päivä. Popinon varsinainen ravintola puolestaan menee noin kuukauden päivät kestävän sisäremontin takia kiinni 27.5.

? On aika harvinaista, että katualueelle saadaan vesi- ja viemäriverkostoon liitettävä ulkoravintola. Siitä iso kiitos kiinteistölle että saatiin kytkeä kesäravintola ?emoravintolaan?, iloitsee Lindholm.

Havainnepiirustuksen osa kertoo, miten Street Food -ravintolaa laajennetaan Palokunnankadun suuntaan, aivan Linnankadun “korokkeen” päätyyn asti, jossa nykyisin sijaitsee kaide. Sekä sisältä että terassilta avautuu näkymä Vanajavedelle. Kuva: Arkkitehtitoimisto RCo Oy.

Uusittuun ravintolaan tulee myös wc:t. Rakennuksesta tulee Raatihuoneenkadun puoleista wc-elementtiä lukuun ottamatta kiinteä, jollainen nykyinenkin Street Foodin rakennus on. Rakennus on kuitenkin siirrettävissä, mikäli esimerkiksi kaupunkirakenteen muutos sitä vaatii.

? Nykyisestä rakennuksesta osa otetaan varastotiloiksi, Petri Lindholm kertoo.

Kaikkiaan katuravintolaan on mahdollista mahduttaa lähes 90 asiakaspaikkaa. Asiakkaita aiotaan tulevana kesänä palvella listalla, johon jää noin 20?30 prosenttia vanhoista annoksista.

? Tarkoitus on tuoda tarjolle edellisiä kesiä enemmän vaihtuvia suosituksia. Listaa laaditaan Popinon remontin takia myös sillä silmällä, että ravintolan vakioasiakaskunta tulee huomioitua.

Kesän lounasjärjestelyissä huomioidaan nopeaa lounasta kaipaavat entistä paremmin.

? Lounas tehdään luultavasti kylmäbuffetpöytätyyppisesti. Lisäksi tarjolle tulee päivittäin vaihtuva hampurilainen.

Gourmet-hampurilaisten suosio Hanna ja Petri Lindholmin mukaan jatkuu yhä, ja listalle on tarkoitus palauttaa sliderit, minihampurilaiset.

Uutta on tarjolla myös todennäköisesti sunnuntaibrunssien ja teemaperjantaiden muodossa.

? Kokeillaan viikonlopun aloitusta muun muassa ribsien ja tuoreiden simpukoiden merkeissä.

Juomapuolelle on tiedossa ainakin isomman panimon hanaolut ja lisäksi yhden tai useamman pienpanimon tarjontaa.

Petri Lindholm on kolmena edellisenä kesänä viihtynyt Popinon keittiössä ja ulkoistanut vastuun Street Foodin keittiöstä muille.

? Nyt meinaan hypätä katuhommiin ja työskennellä noin puolet ajasta siellä ja puolet Popinossa, ravintoloitsija sanoo.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.