Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

PIMEÄ KAUPPA: Tavastilassa yrittäjien yhteistyöllä runsaasti ohjelmaa

Partioaitan myymäläpäällikkö, Tavastilan kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Kati Grönvall (vas.) ja Alusasuliike Siron yrittäjä Jenna Juurinen iloitsevat syyskuun lopulle asti vilkkaina säilyneistä asiakasvirroista.

Kauppapaikka Tavastilassa valmistaudutaan Pimeän Kaupan Iltaan odottavin ja iloisin mielin.

? Tavastilassa on ollut vilkasta. Yleensä syyskuun lopulla täällä alkaa vähän hiljentyä, mutta nyt sellaisesta ei ole merkkiäkään, sanoo Jenna Juurinen Alusasuliike Sirosta.

Tavastilassa muistetaan vielä ensimmäinenkin Hämeenlinnan Kaupunkikeskustan Pimeän Kaupan Ilta, jolloin uutuudenviehätys ja hyvät tarjoukset villiinnyttivät kaupunkilaiset täysin.

? Ryntäys Tavastilaan oli sitä luokkaa, että liukuovemme hajosivat, muistelee Tavastilan markkinoinnista vastaava Miikka Anttila.

Mutta Tavastilassa on tapahtunut ja tapahtuu ilman Pimeää kauppaakin. Noin vuosi sitten kauppakeskukseen muuttaneen Partioaitan myymäläpäällikkö Kati Grönvall sanoo vuoden olleen hyvä.

? Olemme viihtyneet täällä äärimmäisen hyvin, sanoo Grönvall.

Partioaitassa valikoimat ovat muuttuneet syksyisen lämpimiksi.

? Villa on nyt vahvasti esillä pukeutumisessa. Villaa on tarjolla niin alimpaan kerrokseen, välikerrokseen kuin takkien vuoriinkin. Materiaalina villa on erinomaisen hengittävä, Grönvall kuvailee.

Partioaittaa suosii muun muassa ilmastotietoisuuden lisääntyminen ja sen seurauksena lisääntyvä lähimatkailu ja kotimaan matkailu. Retkihenkisyys näkyy nykyään myös yhä enemmän esimerkiksi työmatkapukeutumisessa.

Jenna Juurinen taas sanoo, että Partioaitan asiakkaat ovat ilahduttavasti huomanneet myös naapurissa toimivan Siron.

? Se on kasvattanut asiakaskuntaamme ja Tavastilassa on muutenkin hyvä pöhinä päällä. Yrittäjät tekevät yhdessä ja Pimeään Kauppaan on ohjelmaa tiedossa, iloitsee Juurinen.

Partioaitan asiakkaat ovat löytäneet kiitettävästi myös Siroon, iloitsee Jenna Juurinen.

Tavastilassa jo yli kymmenen vuotta toimineella Sirolla on valikoimissaan alan parhaiden valmistajien tuotteita, joiden käyttömukavuus ja kestävyys kerää jatkuvasti kiitosta.

? Melkein jokaisen uuden asiakkaan suusta kuulee, että tavara on laadukasta ja palvelu hyvää. Meillä on valmistajia, jotka ovat 1800-luvulta asti erikoistuneet vain naisten alusvaatteisiin joten on selvää, että laatu on silloin keskimääräistä markettavaraa parempaa.

Yrittäjyyden perinne jatkuu myös Sirossa, sillä Jenna ja hänen äitinsä Anne Kallio-Lehtimäki tekevät liikkeessä parhaillaan kiireetöntä sukupolvenvaihdosta.

Ohjelma Tavastilassa Pimeän Kaupan Iltana 27.9.

  • klo 17.30?20.20 Kasvomaalausta lapsille leikkipaikalla
  • klo 18?21 Kuva-suunnistus – palkintoja luvassa! Kuva-suunnistuksen lähtöpaikka on Seminaarin koulun 3B:n pop up-vohvelikioski 2. kerroksessa
  • klo 19?21 4k-media ylpeänä esittää: Bravehair Photo Booth featuring Fenno Optiikka Näkökeskus – tyylileikkiä lainahiuksilla- ja laseilla
  • klo 18.30 Taikuutta koko perheelle – Taikurina Martti Sirén
  • klo 19.00 Henry´s Club: Duo Frogley&Henkka – live-musiikkia
  • klo 19.30 Taikuutta koko perheelle – Taikurina Martti Sirén
  • klo 19.30 Tarot-tulkintaa 2.kerroksen takaosassa, 5 ?, maksu käteisellä
  • klo 20.00 Henry´s Club: Duo Frogley&Henkka – live-musiikkia
  • klo 20.30 Tarot-tulkintaa 2.kerroksen takaosassa, 5 ?, maksu käteisellä
  • klo 21.00 Lumo-orkesteri – live-musiikkia
  • klo 21.30 Tarot-tulkintaa 2.kerroksen takaosassa, 5 ?, maksu käteisellä
  • Juontajana näyttelijä Karoliina Blackburn

Artisanin 3-vuotisohjelma

  • Putiikki pullollaan syksyn uutuuksia ja huikeita tarjouksia
  • Kolleega kylässä, Nosh-edustaja Miina Keskinen esittelee syksyn mallistoa

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.