Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Pauli Hanhiniemen Retkue lauantaina Suistolla

Pauli Hanhiniemi esiintyy pitkästä aikaa Suistolla ensi lauantaina. Hanhiniemi tuli tunnetuksi Kolmas Nainen -yhtyeen laulusolistina vuosina 1986?1994.

Myöhemmin hän toimi yhtyeessä Pauli Hanhiniemen Perunateatteri (1994?2004) sekä kansanmusiikkia soittavassa yhtyeessä Hehkumo (2006?2009).

Kolmas Nainen palasi tauolta vuonna 2009. Hanhiniemi on tehnyt tekstejä myös muille yhtyeille ja artisteille. Hän sai Juha Vainio -sanoittajapalkinnon vuonna 2007.

Nyt Pauli kiertää Suomen uuden bändikokoonpanon kanssa. Pauli Hanhiniemen Retkue soittaa uuden matskun lisäksi myös vanhempaa Perunateatterin ja Kolmannen Naisen tuotantoa.

Mukana ovat Hanhiniemen lisäksi Riku Kettunen (kitara), Ville Rauhala (basso) ja Juppo Paavola (rummut).

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.