Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Palanderin Talon joulu avataan lauantaina

Kuva: Terho Aaltio.

Perinteikäs Palanderin talon joulunäyttely esittelee 1800- ja 1900-luvun taitteen hämeenlinnalaisen porvariskodin joulua.

Vuoden tärkeimmän juhlan valmistelut aloitettiin viikkoja etukäteen. Paljon työtä vaativat ruokien lisäksi myös koristeet ja itse tehdyt lahjat. Ruokiin käytettiin normaalia arkea hienompia ainesosia, kuten siirtomaatavarakaupasta hankittuja itämaisia mausteita tai kuivattuja hedelmiä. Kinkkukin oli jo tuolloin osa joulupöytää.

Tapoihin kuuluivat joulun pyhinä kohteliaat tervehdyskäynnit ystävien luona ja joulukorttien lähettäminen sukulaisille ja tuttaville. Kortteja käytettiin myös kodin kaunistamiseen, koristeiden ja kukkien lisäksi. Saliin laitettiin totta kai komea joulukuusi.

Joulunäyttely avataan lauantaina 30.11. ja näyttely on avoinna joka päivä 6.1.2020 saakka muutamia pyhien poikkeuksia lukuun ottamatta. Näyttelyyn tutustutaan puolen tunnin välein aloittavilla opastetuilla kierroksilla kello 12?15.30. Näyttelyn esittelyn ohella kierroksella kuullaan taustoja joulun perinteistä ja tapakulttuurista.

Palanderin talon joulu vetää vuosittain yli viidenneksen museon koko vuoden vieraista. Näyttelyn runko on pääpiirteittäin pysynyt samana yli 20 vuotta, mutta tänäkin jouluna esille on tulossa uutta esineistöä.

Lauantaina 14.12. kello 12?16 näyttelyssä kierretään omaan tahtiin Jouluspesiaali-tapahtumassa. Jouluspesiaalin draamallisella vierailulla näyttelyn huoneissa roolihahmot kertovat uudesta pikkujoulujuhlasta, jota talossa vietetään nyt ensimmäistä kertaa pääkaupungissa opiskelevien lasten aloitteesta. Lisäksi tapahtumassa on askartelupaja kaikenikäisille.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.