Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Outolintu PH Suistolla

PH:n eli Peter Haydenin tarina ulottuu vuosituhannen alkuun. Se on soittanut post-rockia, psykedeelistä rockia, space rockia, doom metalia, post-metalia ja progressiivista instrumentaalimusiikkia. Bändi on esiintynyt Roadburnissa, Tuskassa ja Flow?ssa sekä Roskildessa. Yhtye on outolintu, jonka voi kuvitella lähes minne tahansa, mutta silti yllättyä, kun se on siellä. PH esiintyy Suisto-klubilla itsenäisyyspäivän aattona torstaina 5. joulukuuta. Lämmittelijänä keikalla toimii Malamujér. Tilan ja tunnelman vangitsemisella omaa hypnorockiaan ilmentävä kortesjärveläinen Malamujér johdattelee kuulijan kauniiden kitaraverhojen ja utuisten harmonioiden läpi lohduttomiin paatoksiin ja hukuttavaan särökehtoon. Luovan hulluuden rajana rajattomuus ja marginaaleja hylkivä tajunnanvirta luo primitiivisen tunnelman.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.