Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Manuel Dunkel Quartet päättää Suisto-Jazz -sarjan

Kuva: Emmi Kähkönen.

Loistavasti sujuneen kevään Suisto Jazz -sarjan päätöskonsertti esittelee kotimaista kvartettijazzia parhaimmillaan, kun vuonna 2011 Yrjö-palkinnon saanut saksofonisti Manuel Dunkel esittelee uunituoreen albuminsa lauantain alkuillassa. Discoveries on ensimmäinen Dunkelin omaa nimeä kantava albumi sitten vuoden 2013. Uusi albumi on loistava taidonnäyte vahvana soittajana tunnetun miehen kyvyistä toimia myös säveltäjänä. Ympärilleen muun muassa UMO:sta ja lukuisista muista huippuorkestereista tuttu suomijazzin kestomenestyjä on koonnut loistavan kvartetin: Alexi Tuomarila (piano), Eero Seppä (basso) ja Jaska Lukkarinen (rummut).

Uusi albumi on erinomainen näyte Dunkelin perinnetietoisesta nykyjazz-ilmaisusta, jonka kvartetti nostaa yhtyesoiton osalta huipputasolle.

? Tälläkin kertaa sävellyksieni lähtökohtana olivat melodiat, luonnehtii Dunkel kappaleitaan ytimekkäästi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.