Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

KUNTAVAALIT: Kokoomus ja SDP yhä suurimmat, perussuomalaiset nousi jo tuntumaan

Sinipuna jyllää yhä Hämeenlinnan kuntapolitiikassa myös seuraavalla valtuustokaudella. Kokoomus ja SDP pystyivät molemmat 14 valtuustopaikkaan eli säilyttivät nykyiset paikkamääränsä. Ääniosuuksissa kokoomus oli 27 prosentilla ykkönen ennen SDP:n 25,9 prosenttia.

Suuri muutos sen sijaan koettiin kärkikaksikon takana, kun perussuomalaiset jätti muut haastajat kauas taakseen. Kymmenen valtuustopaikkaa ja 18,9 prosentin ääniosuus viime vaalien kuuteen paikkaan verrattuna takasi, että perussuomalaiset on jo tuplasti suositumpi kuin neljänneksi eniten ääniä keränneet vihreät. Perussuomalaiset sai nyt Hämeenlinnassa enemmän ääniä kuin vihreät ja keskusta yhteensä, kun vuoden 2017 kuntavaaleissa nämä kolme puoluetta olivat keskenään tasaisia.

Vihreät, keskusta, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit menettivät kukin yhden valtuustopaikan. Vihreillä on tulevassa valtuustossa viisi paikkaa, keskustalla neljä sekä vasemmistolla ja kd:lla kaksi kummallakin.

Perussuomalaisista tulee myös kaupungin ehdoton äänikuningatar, Lulu Ranne. Ensimmäisen kauden kansanedustaja keräsi 1.834 ääntä. Äänisaalis on suurin ehdokaskohtainen määrä uuden Hämeenlinnan ajalta. SDP:n Johannes Koskinen ylsi 1.162 ääneen ja kokoomuksen Jari Koskinen 1.081 ääneen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.