Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

KESKUSTA: ”Tarjonta luo uutta kysyntää”

Hallituskadulle on ilahduttavasti avattu muutama uusi kivijalkaliike. Yksi niistä on sisustamiseen erikoistunut Tyyli. Tyylin avannut Juhani Järvinen on iloinen kaikesta tsempistä, mitä uuden liikkeen yrittäjälle on satanut lähikuukausien varrella.

Juhani Järvinen toi sisustamisen erikoisliikkeen Hallituskadulle ja verkkoon.

Juhani Järvinen toi sisustamisen erikoisliikkeen Hallituskadulle ja verkkoon.

? Palaute on ollut kannustavaa. Tämäntyylisiä palvelevia erikoisliikkeitä Hämeenlinnan keskusta tarvitsee. Yrittäjänä toivoo, että kannustus näkyy ajan mittaan myös myynnissä.

Samaa todennäköisesti mietitään viereisessä Ompelimo Johannassa ja Prinssi & Revyytytössä, jotka muuttivat myös liikkeensä Hallituskadulle.

Kävelykeskusta on muutaman vuoden kärsinyt Goodmanin mutta myös yleisen taloustilanteen aiheuttamasta asiakaskadosta.

Juhani Järvinen on kuitenkin toiveikas, sillä lisääntynyt tarjonta lisää myös kysyntää. Myyntiä tulee myös verkkokaupan kautta.

? Pitää olla verkkokauppa, jolloin huonekalut ja vastaavat tulevat tavarantoimittajaien varastoista.

Tyylistä löytyy muun muassa tanskalaisen Georg Jensenin design-tuotteita.

? Muutamiin muihinkin tuotteisiin minulla on yksinoikeus.

Ilkka Peltoniemi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.