Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Kenakkala: Kaupunki terveenä uudelle SOTE-alueelle

Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala iloitsee talouden eteen tehdyn nöyrän työn tuloksista. Kuva: Reska arkisto / Juha Reinikainen.

Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala iloitsee talouden eteen tehdyn nöyrän työn tuloksista. Kuva: Reska arkisto / Juha Reinikainen.

Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala pitää Hämeenlinnan vuoden 2015 tilinpäätöstä erinomaisena ja nostaa taustatekijöiksi muun muassa määrätietoisen ja kurinalaisen työn sekä jatkuvan kehittämisen periaatteen. Tilikausi oli vähän yli 4,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

? Tarkoitus on viedä Hämeenlinna terveenä tulevalle SOTE-itsehallintoalueelle, Kenakkala sanoo.

Kaupunki on keskiviikkona esitellyn tilinpäätöksensä mukaan vihdoin onnistunut taittamaan 14?20 miljoonassa huidelleen, vuotuisen kulujensa kasvun. Vuodesta 2014 vuoteen 2015 kaupungin ulkoiset toimintakulut kasvoivat 3,8 miljoonaa euroa.

Verotulot kasvoivat 3,5 prosentilla, kun koko maan keskimääräinen kasvuprosentti oli 2,8. Hämeenlinna tosin korotti kunnan tuloveroprosenttiaan viime vuodeksi 20,25:stä 20,5:een. Kun kuntien velkataakka keskimäärin vuonna 2015 kasvoi, Hämeenlinnassa koko kaupunkikonsernin velkataakka pieneni 11,6 miljoonalla eurolla. Kaupungilla on nyt velkaa asukasta kohti 2.933 euroa.

Kaupunginjohtaja Kenakkala nosti Hämeenlinnan tulevaisuuden suunnitelmista esiin muun muassa digitaalisen agendan rakentamisen.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) sanoi, että hyvä tulos on alentuneiden valtionosuuksien ja yleisen taloustilanteen valossa kiitoksen arvoinen. Kiitokset Rautiolta lähtivät niin henkilöstölle kuin johtajillekin.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) totesi, että valtuustokauden alussa tehdyt strategiset linjaukset alkavat nyt näkyä.

Tilikauden miinuksiksi ovat luettavissa Engelinrannan alueen pilaantuneiden maiden tulevan puhdistuksen vuoksi tehty pakollinen, 6,3 miljoonan euron varaus ja sairaanhoitopiirin alijäämien takia kaupungin taseen alijäämiin kirjattu 9 miljoonaa euroa. Kirjauksesta johtuen kaupungin tase on kumulatiivisesti 1,4 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Tehostetun palveluasumisen kustannukset kasvoivat asiakasmäärien kasvun takia selvästi budjetoitua suuremmiksi ja heikentynyt taloustilanne on lisännyt perheiden pahoinvointia. Tämä pahoinvointi osaltaan näkyy myös talouden luvuissa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.