Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Kaupunginhallitus sanoi ei äänestykselle toriparkista: tasapainottaminen läpi lähes esitetysti

Sari Raution johtama kaupunginhallitus päätyi tiukan karsintalistan kannalle.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että toriparkin rakentamisesta ei järjestetä kunnallista kansanäänestystä. Kuntalaisaloitteen kansanäänestyksestä oli jättänyt 2.348 allekirjoittajaa.

Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen kaupunginjohtaja Timo Kenakkalan ehdotuksen mukaisesti, että äänestystä ei järjestetä. Keskustelun kuluessa Airi Raitaranta ehdotti Mauri Ojamäen ja Antero Niemelän kannattamana, että kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kuntalaisaloitteessa ehdotettu neuvoa-antava kansanäänestys järjestetään. Kansanäänestyksen lain vaatimista yksityiskohdista olisi päätetty joulukuun 2019 valtuustossa.

Äänestyksessä Raitarannan ehdotusta kannatti 4 jäsentä (Raitaranta, Ojamäki, Niemelä ja Aaltonen) ja esittelijän ehdotusta 7 jäsentä (Suoranta, Viitanen, Rautio, Kallioinen, Arvio, Lehkonen, Leinikka).

Kaupunginhallitus päätti, että ennen päätöksentekoa järjestetään tiedotustilaisuuksien sarja johon liitetään myös gallupkysely. Tiedottamisessa ja viestinnässä on otettava mukaan vertailukaupunkien tiedot, kiinteistönomistajien tahtotila ja kaikki perustiedot P-torin rakentamisesta ja rahoitusmallista.

Talouden tasapainottamisen ohjelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa vain yhdellä pienellä muutoksella. Kohdan Lammin lukion lakkauttaminen ja toimintojen yhdistäminen muihin lukioihin tulee selvittää tilalle muutettiin teksti Lukioiden toiminnot tulee selvittää maaliskuun 2020 loppuun mennessä yhdessä Koulutuskuntayhtymä Tavastian kanssa.

Muutosta esitti Satu Aaltonen ja ehdotusta kannatti 6 jäsentä (Aaltonen, Ranjith Kumar, Viitanen, Suoranta, Niemelä, Arvio) ja esittelijän ehdotusta 5 jäsentä (Rautio, Lehkonen, Kallioinen, Raitaranta, Leinikka).

Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että käynnistetään kokonaisvaltainen kaupungin hallintorakenteen ja seutuyhteistyön selvitys. Selvitys on tehtävä kesäkuun 2020 loppuun mennessä.

Talouden tasapainottamisen ohjelma ei toteudu yhdellä nuijankopautuksella, vaikka kaupunginhallitus edellyttää, että toimenpiteet tulee suorittaa päätöstekstissä esitetyssä aikataulussa.

Tasapainottamisohjelma saatetaan tiedoksi tiedoksi kaupunginvaltuustolle vuoden 2020 talousarvion käsittelyn yhteydessä, mutta yksityiskohtaiset päätökset jokaisesta kohdasta tehdään valmistelun jälkeen hallintosäännön mukaisesti.

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös tuloveroprosentin korotusta 21:een ja kiinteistöveroprosenttien pitämistä ennallaan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.