Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

KAHVILAT: Café Kaunon pullaperjantai saa herkkusuut liikkeelle

Sofia Vanhala (vas.), työharjoittelija Eeva Pohjonen ja Kaunon yrittäjä Riikka Mäkinen käsissään kahvilan ykköstuote, korvapuusti.

Café Kaunoon tänään saapuva ei voi olla näkemättä ja aistimatta, että nyt on Pullaperjantai. Kaunon kuuluisat korvapuustit tekevät pullaperjantaina myös kauppansa.

? Tämä on ollut järkyttävän hyvä menestys, viime viikollakin pullia ostettiin noin 80 mikä on pienessä kahvilassa todella iso määrä, iloitsee Kaunon yrittäjänä kesän alusta asti toiminut Riikka Mäkinen.

Korvapuustien salainen resepti on yksi tärkeä asia, mikä Mäkiselle siirtyi yrityskaupan myötä. Korvapuustit ovat kahvilan ykköstuote myös muuten kuin kampanjapäivinä, jolloin pullan hintaa on alennettu.

? Suosittuja ovat myös Konditoria Katariinan vitriinituotteet, Riikka Mäkinen sanoo.

Café Kaunon henkilökunta on pysynyt samana ja myös toimintakonsepti entisenä ja asiakkaiden hyväksi kokemana.

? Mikään ei ole muuttunut, olemme ylpeitä myös lounassalaateistamme, jotka ovat saaneet hyvää palautetta.

Riikka on viihtynyt kahviloiden maailmassa nuoresta asti.

? 15-kesäisenä menin kahvilaan kesätöihin ja sille tielle jäin. Kahvila-alalla olen tehnyt töitä kaikkiaan 21 vuotta joista 12 vuotta yrittäjänä, hän sanoo.

Kauppakeskus Linnassa toimiva Kauno on nykyään yksi harvoja valopilkkuja Reskan yhdessä keskeisimmistä liikekiinteistöistä, jonka kunniakkaan lähimenneisyyden kaupunkilaiset vielä hyvin muistavat.

? Ruokakaupan kaipuu keskustaan tulee esille monien asiakkaiden puheissa. Moni Linnaan ja Kaunoon tuleva myös kertoo jo unohtaneensa, että täällä on kahvilakin, Riikka Mäkinen sanoo.

Café Kauno on avoinna maanantaista perjantaihin.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.