Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Jukolan Jussin toiminta loppuu Hongistonkujan 8:n purkamisen takia

Myös tämä nykyinen S-Marketin rakennus, jossa Reska-lehtikin on ystävällisesti saanut pitää lehtensä noutojakelupistettä, on joutumassa purkutoimien kohteeksi.

Vähittäiskaupan kenties väistämätön kehityssuuntaus kohti suurempia ja modernimpia yksiköitä muokkaa lähiöiden sosiaalis-fyysistä ympäristöä myös Hämeenlinnassa.

Hongistonkuja 8:n eli ns. vanhan Supermarketin kiinteistön purku Jukolan kaupunginosassa lähenee ja viimeisin kipeä muistutus tästä on rakennuksessa enää helmikuun loppuun toimivan Jukolan Jussin taustayhtiön Pubjus Oy:n ilmoitus, jolla yhtiö irtisanoo vuokrasopimuksensa pubiterassin katualueesta.

Yhtiö kertoo saaneensa vuokranantajaltaan ilmoituksen rakennuksen purkamisesta ja samalla oman vuokrasopimuksensa irtisanomisesta.

Jukolan Jussi sijaitsee vasemmanpuoleisen, auringonvalossa kylpevän liikerakennuksen kuvanottopäädyssä.

Lupatarkastaja Miia Metsäalho on helmikuun 5. päivänä hyväksynyt irtisanomisen ja edellyttänyt vuokralaista siivoamaan roippeensa pois kaupungin katualueelta 29. helmikuuta mennessä, uuden ylväämmän kaupunkiarkkitehtuurin tieltä.

1 kommentti

  1. Sarcasm83:

    Eli ennen tässä oli kahvila (sokerileipuri) ja 2 erilaista pubia missä käydä aikaa viettämässä… ja nyt ei sitten ole mitään, vaikka vain toiselta puolelta purettiin rakennus?

    Nerokasta!

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.