Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Joukkoliikenteeseen esitetään pelkästään sähköisiä aikatauluja

Linja-auto mennä pörhelsi tänään aamulla rapsakassa pakkassäässä Hämeenlinnan Palokunnankadulla.

Hämeenlinnan maankäytön suunnittelujohtaja ehdottaa helmikuun 9. päivänä kokoontuvalle kaupunkirakennelautakunnan joukkoliikennejaostolle, että jaosto päättäisi luopua paperisten aikataulujen painatuksesta ja jakamisesta.

Niille asiakkaille, joilla ei ole mahdollisuutta sähköisten palveluiden käyttämiseen, aikatauluja voitaisiin tulostaa.

Taustalla on muun muassa koronakriisin aiheuttamat useat muutokset liikennöintiin. Niinpä painetut aikataulut ovat olleet nopeasti vanhentuneita.

Hattulan ja Janakkalan kunnilta sekä Hämeenlinnan kaupungilta pyydettiin
lausuntoa paperisten aikataulujen painamisesta luopumiseksi.

Hämeenlinnan ja Janakkalan lausunnoissa puolletaan aikatauluvihkojen painamisesta luopumista ja tulosteiden jakamista niitä kaipaaville palvelupisteistä.

Hattulan kunta ei ole lausunut mitään paperisten aikataulujen painatukses-
ta luopumisesta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.