Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Joukkoliikennejaosto odottavalla kannalla Lammin ja Lahden välisestä liikennöinnistä

Hämeenlinnan seudullinen joukkoliikennejaosto totesi viime viikolla, että Hämeenlinnan ja Lahden välisen joukkoliikenteen järjestämiseksi ei toistaiseksi voida tehdä ehdotusta. Ely-keskus ilmoitti lokakuun alussa lähettämässään kirjeessä, ettei se enää hanki eikä rahoita Lammin ja Lahden välistä liikennettä.

Ely-keskuksen mielestä Hämeenlinna ja Lahti voivat hankkia tämän Ely-keskuksen toimivaltaan kuuluvan liikenteen yhteisvoimin. Hämeenlinna on jo hankkinut Hämeenlinnan ja Lammin välisen liikenteen, koska se on Hämeenlinnan sisäistä liikennettä ja kuuluu Hämeenlinnan toimivaltaan.

Kaupunginhallitus oli aiemmin esittänyt Liikennevirastolle joukkoliikenteen valtionavustuksen lisäämistä kunnallisille viranomaisille Hämeenlinnan ja Lahden välisen liikenteen järjestämiseksi.

Jaosto totesi, että  ilman tietoa mahdollisesta valtionavustuksesta tai Hämeenlinnan kaupungin omien joukkoliikennemäärärahojen riittävyydestä toimivaltarajat ylittävän liikenteen hankintaan yhdessä Lahden seudun viranomaisen kanssa ei ehdotusta Lahteen suuntautuvasta liikenteestä voi tehdä. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.