Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

IHAN LÄHELLÄ: 15 brändinmukaista roska-astiaa

Uusissa roskiksissa on myös tuhkakuppi, eli tumpeistakin pääsee eroon kätevästi.

Uusissa roskiksissa on myös tuhkakuppi, eli tumpeistakin pääsee eroon kätevästi.

Kevät ja siisteyskampanjat ovat taas täällä. Hämeenlinnan keskustaan asennetaan parhaillaan käynnissä olevan viikon 15 aikana 15 uutta roska-astiaa. Roska-astioiden ulkonäön on kaupungin uuden brändiohjeen pohjalta suunnitellut LUOTA-hankkeen toimesta suunnittelija Markku Piri.

Perjantain aikana koulutuskuntayhtymä Tavastian yrittäjyyskurssin opiskelijat puolestaan ottivat jo varaslähdön ja siivosivat ympäristöään. Opiskelijat haastavat kauppiksen opettajat jatkamaan.
Jokainen voi osallistua ja heittää haasteen eteenpäin.

Tämän vuoden teema Hämeenlinnan kaupungissa on luonto ja vesi ja kaikkien kaupunkilaisten toivotaan ottavan siihen omalla tavallaan osaa. Teemavuoden tarkoituksena on nostaa esiin Hämeenlinnan ainutlaatuista luontoa ja lisätä tietoisuutta mahdollisuuksista luonnon ja ympäristön huomioimiseen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.