Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

HÄTILÄN KOKKI: ”Ainakin tämä vuosi painetaan vielä täysillä”

Vakioasiakas Vesa Kulju nautti alkuiltapäivällä hyvästä säästä Hätilän Kokin pihalla.

Hätilän Kokille tulee lokakuussa täyteen kuusi vuotta Jouni ?Kokki? Ylitalon ja Maria-Leena Ahosen komennossa.

? Kotiruokalinjalla ollaan menty ja asiakkaiden mielestä se on ihan parasta, tuumii Maria-Leena.

? Meidän mielestämme asiakkaat ovat parhaita mahdollisia mitä voi olla. Jotkut käyvät täällä syömässä jopa toiselta puolen kaupunkia, hän jatkaa.

Jouni on valmistunut kokiksi jo vuonna 1982. Hätilään nykyiset yrittäjät tulivat ostettuaan Sirkan Lounas ja Cafén.

Lounaskahvila sai uusien omistajien käsissä nimen Hätilän Kokki ja myös työteliäät omistajat.

? Aamusta iltaan ja välillä illasta aamuun ollaan oltu täällä. Viikonloppuisin Kokki tekee vielä leivät ja pulla-aihiot seuraavaa viikkoa varten, Maria-Leena kertoo.

Ruoan ja tuoreiden pullien lisäksi asiakkaat ovat tulleet tuntemaan kaupungin kuulut lihapiirakat.

? Niitä pyritään tekemään joka toisen viikon tiistaiksi.

Lounasruokien suosikkeja ovat Jounin mukaan kaikki ruokalajit, joista löytyy jauhelihaa tai makkaraa.

? Lihapullat ja vanhan ajan läskisoosi, listaa Kokki.

Myös Hätilän Kokissa lattialiikenne alkaa kesän päättyessä lisääntyä.

Asiakkaita on riittänyt, vaikka Hätilästä on vähitellen kadonnut niin toinen ruokakaupoista, apteekki kuin kioskikin. Lounaskahvilan pitäjät rohkaisevat yrittäjiksi aikovia myös Hätilään. Heillä itsellään on tarkoitus painaa täysillä ainakin vielä tämän vuoden ajan.

? Sen jälkeen harkitaan uudestaan, sanoo Jouni.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.