Maanantai 15.07.2024
Nimipäivät: Rauni, Rauna

Tuuli:
 

Neuvottelut luottamuspaikoista jatkuvat

Kuntavaalien jälkeiset luottamuspaikkaneuvottelut ovat jatkuneet Hämeenlinnassa tänään.

– Sunnuntain neuvotteluiden konkreettisin anti oli puheenjohtajistojen määristä eri toimielimissä sopiminen, toteaa neuvottelujen vetäjänä toimiva Hämeenlinnan Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Jenna Kankaanpää.

– Päätimme että valtuustossa on jatkossakin kolme varapuheenjohtajaa ykköspuheenjohtajan tukena ja samalla kaupunginhallituspöydässä. Lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa riittää kaksi varapuheenjohtajaa. Pienemmissä toimielimissä, kuten yhtiöiden hallituksissa, riittää yksi varapuheenjohtaja.

– Neuvotteluissa käytiin isolla porukalla pitkä ja syväluotaava keskustelu vaalituloksesta ja miten se parhaiten näkyisi luottamuspaikkajaossa. Tavoitteena on edelleen, että kaikkien ryhmien ääni tulee kuulluksi. Äänestäjien tahtotilan pitää näkyä myös luottamuspaikkajaossa, jatkaa Kankaanpää.

Neuvottelut jatkuvat lauantaina yhteisen pöydän ääressä. Sitä ennen kokoomus lähettää neuvotteluesityksen ryhmien käytettäväksi ja pohdittavaksi.

– Tavoitteena on löytää malli, johon jokainen valtuustoon valittu puolue voi sitoutua ja joka vastaa vaalitulosta, päättää Kankaanpää.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.