Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Galleria Koneessa Teittisen maalauksia

Lähde (2015). Öljy kankaalle.

Lähde (2015). Öljy kankaalle.

Galleria Koneessa on 11.7.?4.8. esillä Jukka Teittisen maalauksia. Sulkavalta lähtöisin oleva Teittinen (59) opiskeli 1980-luvulla Taideteollisessa korkeakoulussa taiteen maisteriksi. Hämeenlinnaan hän muutti 1996, josta lähtien hänellä on ollut kuvataiteen tuntiopetusta aluksi Hämeen ammattikorkeakoulussa ja nykyisin Ammattiopisto Tavastiassa. Näyttelytoimintaa hänellä on ollut vuodesta 2000 lähtien. Teittinen on Ars Häme ry:n ja Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry:n jäsen.

? En asettanut näyttelylleni nimeä, mutta se voisi olla Paratiisi ja muita rakenteita. Elämme luonnon keskellä ja teemme sinne omia rakennelmiamme. Ihmisen aikaansaannokset voivat olla niin mittavia, että unohdamme kaiken olevan peräisin luonnosta, Teittinen toteaa.

Näyttelyn työt Teittinen on maalannut Hämeenlinnassa vuosien 2014 ja 2015 aikana. Tekniikkana on joko öljy tai akryyli kankaalle. Kooltaan useimmat työt ovat vähän yli metrin sivultaan.

? Luonnon uusiutuminen ja ihminen osana luontoa ja osana omia rakennelmiaan ovat aiheitani. Maalauksissani voi olla tunnistettavia asioita ja maisemallisuutta. Eniten minua kuitenkin kiinnostaa muotojen ja värien tunneviritteisyys, joka niillä on itsessään. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.