Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

”Ei tästä pitemmälle”

Vuosituhannen vaihteessa Hämeenlinnan yleiskaavapäällikön virasta eläköitynyt Jaakko Välimaa seisoo Hämeensaarentien ja Paasikiventien risteyksessä ja näyttää ?stop?.

Siinä menee Välimaan mielestä raja, jota pitemmälle Eteläranta-hankkeen ei pitäisi kurotella. Jos sinnekään.

Jaakko Välimaa ei ole ajatuksiensa kanssa yksin. Koko Eteläranta-hankkeen suunnittelun keskeyttämistä vaativan aloitteen allekirjoitti kaksi vuotta sitten yli 1100 hämeenlinnalaista. Uusi lista kiertää.

Avoimen kannanoton perustelut eivät kuitenkaan näytä vaikuttaneen millään tavoin juuri esiteltyyn Etelärannan rakentamissuunnitelmaan.

Yhtä vähän vaikuttaa olevan painoa uuden kaupunkivision palautteena annetulla Ei toriparkki -kirjelmällä. pysäköintiratkaisuihin.

Jaakko Välimaa oli laatimassa kaupungin edellistä keskustavisiota ja yleiskaavaa. Hän ihmettelee, miten irrallaan kokonaisuudesta suuria hankkeita viedään nykyisin eteenpäin. Koskee myös Etelärantaa.

Jaakko Välimaa oli laatimassa kaupungin edellistä keskustavisiota ja yleiskaavaa. Hän ihmettelee, miten irrallaan kokonaisuudesta suuria hankkeita viedään nykyisin eteenpäin. Koskee myös Etelärantaa.

Jaakko Välimaa tarjoaa rantatorin, linja-autoaseman ja järven välisen alueen massiiviselle rakentamiselle vaihtoehdon.

Välimaa osoittaa Paasikiventien ja Sinisen laguunin eli hiekkatekonurmen välistä aluetta. Länsi-itä -suunnassa uusrakentamisen alue alkaa moottoritien liittymästä ja jatkuu uimahallille menevään tiehen.

Huoltamoiden, työkaluvuokraamon ja jo purkuun menevän Hämeenkaaren tontit on kaavassa jo varattu rakentamiselle.

– Siinä on tilaa kymmenille tuhansille uusille kerrosneliöille eikä tarvitsisi rikkoa Engelin piirtämää kaupunkikokonaisuutta, jonka keskiössä ovat monumentaalikorttelit kauppatorilta alas linja-autoasemalle ja sen rantamaisemiin.

Engelin suunnittelemaan kaupunkikuvaan kuuluvat oleellisesti avoimet järvinäkymät, joiden Välimaa ei uskoisi säilyvän, jos Eteläranta rakennettaisiin sillä tiiviydellä, mitä on vasta julkisuudessa esitelty.

Rahastakin on syytä puhua.

– Läpikulkuliikenteelle välttämättömän Paasikiventien uusi linjaus olisi kaupungille kaatuva miljoonakustannus. Menihän Turuntien siltojen ja katujen uusimiseen arviolta 15 miljoonaa euroa.

Välimaa ihmettelee, kuinka Etelärannan kaltaista massiivista rakentamishanketta käsitellään muusta kaupunkisuunnittelusta irrallaan.

– Keskustaa pitäisi käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Eteläranta-suunnitelmassa ei ollut esimerkiksi lainkaan esillä vaihtoehtoa toriparkille. Pysäköintiratkaisut oli suunniteltu vain alueen tuleville asukkaille.

– Vaihtoehtojen poisrajaaminen jo tässä vaiheessa viekin sitten pakkorakoseen.

Hyvä kysymys on Välimaan mielestä sekin, minne katosivat edellisen vuosituhannen vaihteessa valmistuneen kaupunkivision ja yleiskaavan ajatukset. Siinä Hämeenlinnan asuntorakentamisen katsottiin syytä keskittää Keinusaaresta kohti Kantolaa.

Ajat ovat muuttuneet myös asukaskuulemisen suhteen.

– Hämeenlinna sai kansainvälisen palkinnon asukkaiden kuulemisesta ja palvelulupauksistaan 1990-luvun puolivälissä. – Tähän meidän aloitteeseemme tuli kaupungilta kirje, jossa kerrottiin, että se ?on huomioitu?.

– Aloitteen ensimmäisenä allekirjoittajana minun oletettiin saattavan asian muiden allekirjoittajien tietoon, Välimaa hymähtää vuosikymmenten virkamieskokemuksella.

Lisää kaupunkirakentamisesta 1.10. Reska.fi-printissä. 

Teksti ja kuvat: Ilkka Peltoniemi 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.