Ars-Häme kaataa raja-aitoja
Maalauksia ja musiikkia! Näistä elementeistä koostuu näyttely Ars-Häme 40 ? Äänestä johtuva Hämeenlinnan Taidemuseossa. Katsojalle ja kuulijalle tämä 43 taiteilijan näyttely merkitsee aistien maailmaa.
Voi astua sisään valotaiteilija Juha Rouhikosken taideteokseen vihreään tai vaaleanpunaiseen hämyyn ja kuulla Sibeliuksen musiikkia tai seurata Mikko Myöhäsen työskentelyä musiikin soidessa. Ensimmäinen teos syntyi torstaina, seuraavat valkoiset pohjat muuttuvat taideteoksiksi 28.3. ja 3.3.
Juhlanäyttely syntyi kuraattorien Marjatta Ojan ja muusikko Asko Keräsen yhteistyönä. Jean Sibeliuksen juhlavuonna myös Ars Häme juhlii yhdistämällä kuvan ja äänen näyttelyssään. He ovat rakentaneet erilaisia aistisaleja. Niinpä yhdistyksen toiminnanjohtaja Sirpa Taulu voikin tyytyväisenä todeta raja-aitojen kaatuneen.

ARS-Hämeen jäsenenä alusta saakka ollut taiteilija Ahti Isomäki on veljensä Ollin kanssa tehnyt näyttelyyn kahdeksan puutoteemia.
Juhlanäyttelyyn tarjosi töitään 53 taiteilijaa, jotka kaikki otettiin mukaan. Mukana alusta saakka, vuodesta 1973 on ollut Ahti Isomäki. Hänen ja Olli-veljen puutoteemeita näyttelyssä on kahdeksan. Nyt Ars-Hämeen jäsenistöön kuuluu 95 kuvataiteilijaa Hämeenlinnasta, Riihimäeltä, Forssasta, Hyvinkäältä, Lahdesta Tampereelta ja Helsingistä. Lähes 90 prosenttia kuuluu oman alansa kuvataideliittoihin.
Yhdistyksen oma GalleriaKONE ja Taidelainaamo ovat toimineet Verkatehtaan alueella vuodesta 2008. Yhdistyksen työhuonetila on Taidekasarmi.
- Ars-Häme ? Äänestä johtuva 20.2.?12.4. Toinen osa Galleria Koneessa 6.?23.3.
Anneli Heräjärvi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.