Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

4H:lla monipuolista kerhotoimintaa

Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistys järjestää tänäkin syksynä monipuolista harrastekerhotoimintaa Hämeenlinnassa ja Hattulassa. Hämeenlinnassa kerhoillaan Iittalassa, Hauholla ja keskusta-alueella. Hattulassa kerhotoimintaa järjestetään Parolassa, Pekolassa ja Lepaalla.

Alakoululaisten 4H-harrastekerhot tarjoavat monipuolisen kattauksen kivaa tekemistä arki-iltoihin. Hämeenlinnassa kokoonnutaan muun muassa koirakerhoon tai kokkailemaan, Iittalassa humisevat lennokit ja Hauholla pärisevät moottorit.

Taiteilut ja kädentaidot ovat vallassa Tikin taidekerhossa, Iittalan, Jukolan ja Pekolan puuhakerhoissa tai Parolan kässäkerhossa. 4H-kerhot ovat edullista ja mukavaa ohjattua toimintaa, joka soveltuu kaikille lapsille. Syksyn uutuutena 4H järjestää kaksi lapsen ja aikuisen Pienet kädet- isot kädet- kerhoryhmää, toisen keramiikka- ja toisen kokkailuaihein.

Lennokkikerhoilun mielenkiintoiseen maailmaan pääsee tutustumaan lapsen ja aikuisen yhteisellä heittiökone-lyhytkurssilla syyskuun puolivälissä. 4H-yhdistys järjestää lokakuussa Osaava kerhonohjaaja-koulutuksen nuorille kerhonohjaajille ja ohjaajaksi haluaville. Perheitä palvelee Linnanpuiston lapsiparkki leikkipuistoineen. Puisto palvelee syyskaudella torstai- ja perjantaiaamupäivisin.

Syyskausi alkaa myös nuokkareilla. Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistys järjestää nuokkari-iltoja Rengossa, Kulmalla ja Jukolassa. Nuokkaritoiminta on maksutonta ja avointa kaikille 11?18-vuotiaille nuorille. Kivalla porukalla syntyvät niin mokkapalat kuin sählypelitkin, Kulmalla ja Rengossa käytettävissä on liikuntasalivuoro.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset kaikkiin toimintoihin: www.hameenlinna.4h.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.