Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Kauppatorin joulukuusi on vaarassa kaatua

Kauppatorille viikko sitten pystytetty joulukuusi on kaatumaisillaan. Keskivaiheilta haarautuva runko antaa myöten tuulenpuuskille niin, että torista on nyt puolet aidattu suoja-alueeksi.

Aluetta kiiruhti lauantaina puolelta päivin aitaamaan Linnan Infralle alihankintatöitä tekevät yrittäjä Lasse Mälkki. Aidat olivat jo valmiina paikalla, sillä niillä oli aiemmin merkitty torin ilmainen pysäköintialue, mikä on nyt toistaiseksi pois käytöstä.

Kuusi on tyvestä asti vinossa, mutta taipuu vielä voimakkaammin Keskustalon suuntaan keskivaiheilta lähtien.

-Katselin jo eilen illalla, että tuulenpuuskat saivat kuusen tosi nöyräksi. Kävin aamukuudelta vielä pikkuautolla tarkastamassa tilanteen ja huonolta näytti. Puu on nyt saatava pois ja uusi tilalle, Mälkki arvioi ja odotteli kaupungin metsäteknikon ohjeistusta ja välineitä puun poiskuljetukseen. Siihen tarvittavaa kalustoa on myös palokunnalla, joka ei ainakaan klo 14.00 ollut vielä saanut hälytystä paikalle.

Ilkka Peltoniemi 

 

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.