Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

The Renegades-juhlaa Pekka Tiilikainen & Beatmakersin tahtiin

Graham Johnson.

Pekka Tiilikainen & Beatmakersin “sivukokoonpano” The Renegades Revisited feat. Graham Johnson esiintyy ensi viikolla Suomessa kolmella keikalla.

The Renegades oli brittiläinen yhtye joka oli maassamme jopa suositumpi kuin The Beatles. Yhtyeen menestyskappaleita olivat muun muassa ?Cadillac?, ?Seven Daffodils?, ?Matelot? ja ?My Heart Must Do the Crying?.

Yhtyeen viimeinen elossa oleva jäsen Graham Johnson saapuu Italian Parmasta liittyäkseen kokoonpanoon, lisäksi mukana kitarassa ja laulussa on Esa Kuloniemi jota myös Bluesministeriksi tituleerataan.

Tampereen Olympia-korttelissa perjantaina 2.8. legendaarinen The Sounds-yhtye liittyy joukkoon täydentämään 60-luvun juhlailtaa. Lisäksi The Renegades Revisited-kokoonpano esiintyy Linnanmäellä ja vielä salassa pidettävässä paikassa Etelä-Suomessa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.