Pekka Tiilikainen & Beatmakersin uudelta levyltä sinkkulohkaisu maistiaisiksi

Pekka Tiilikainen & Beatmakers pyrkii seuraavaksi saamaan uutta musiikkiaan myös radiosoittoon. Kuvassa yhtye keikalla Aulanko Areenalla. Kuva: Katri Karvinen
Pekka Tiilikainen & Beatmakers on saanut uuden levynsä äänitykset valmiiksi ja ensimmäinen singlelohkaisu Viimeinen juna kotiin / Archipelago suuntaa pian radioihin.
Singlen ykkösraitana kuullaan Ruotsin tunnetuimpiin yhtyeisiin kuuluvan ja Suomessakin mainetta keränneen Fatboy-yhtyeen vuonna 2010 julkaisema Last Train Home, tällä kertaa suomenkielisellä tekstillä. Yhtye on saanut vierailevaksi muusikoksi australialaisen kitaristilegenda Martin Cilian joka soittaa kappaleella mandoliinia ja lap steel -kitaraa.
Singlen kakkosraita on syntynyt Johnny Liebkindin kynästä ja oli alunperin suunniteltu The Sounds-yhtyeen levytettäväksi. Kohtalo puuttui peliin ja erinäisten käänteiden jälkeen kappaleen ensilevytys kuullaan nyt tällä singlellä.
Archipelago kertoo Johnnyn rakkaudesta mereen. Vahvasti 60-lukulaisen Hammond-soundin värittää kappaleeseen vierailevana muusikkona Hannu Könönen joka tunnetaan myös taitavana kitaristina.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.