Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

LähiTapiola Loimi-Hämeeltä 15.000 euron lahjoitus Koivikko-kodille

Koivikkosäätiön Riikka Koivisto ja LähiTapiola Loimi-Hämeen Lauri Riekkola kertoivat lahjoituksesta tiistaina.

LähiTapiola Loimi-Häme lahjoittaa saattohoitoon erikoistuneelle Koivikko-kodille 15.000 euroa hoitotarvikkeiden hankintaan. Koivikko-koti on yksi Suomen neljästä saattohoitokodista. Toimintaa toteuttaa Koivikkosäätiö.

Kodin saattohoitoon erityiskoulutettu hoitohenkilökunta on keskittynyt hoitamaan vaikeaa sairautta sairastavia ihmisiä silloin, kun hoidon painopiste on siirretty oireita lievittävään hoitoon ja valmistaudutaan ihmisen kuolemaan.

? LähiTapiola Loimi-Häme haluaa olla tukemassa paikallista hyvinvointia. Elämänturvayhtiönä meille on tärkeää, että voimme auttaa toiminta-alueellamme olevaa Koivikkosäätiötä heidän tarvitsemallaan taloudellisella tuella, sanoo LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola.

Riekkola sanoo, että LähiTapiolan alueyhtiö on ollut terveys- ja hyvinvointipalveluiden saralla vahvasti liikkeellä viimeksi kuluneet kaksi vuotta. Yhtiön painopiste vuosina on 2018?2019 on lapset, nuoret, vanhukset ja yrittäjät.

Julkisuudessa on tullut tutuksi termi Elämänturva ja Riekkolan mukaan Koivikko-kodin kohdalla piti miettiä, miten käsite tulisi todeksi saattohoidossa.

? Keskustelujen jälkeen kohteeksi löytyi hoitotarvikkeet. Lahjoitus on huomattava ja on hienoa, että LähiTapiola löysi kohteeksi tällaisen ihmisryhmän, kiittelee Koivikkosäätiön toimitusjohtaja Riikka Koivisto.

Hyvällä saattohoidolla suojellaan jäljellä olevaa elämää. Potilaat ovat eri ikäisiä aikuispotilaita, jotka sairastavat esimerkiksi syöpää, keuhkoahtaumatautia, sydämen vajaatoimintaa tai etenevää hermostosairautta.

Hyvä oirehoito mahdollistaa potilaalle elämänlaatua ja voimavaroja keskittyä läheisten kanssa tärkeisiin viimeisiin yhteisiin hetkiin. Valtaosa Koivikko-kodin saattohoidossa olevista potilaista on vuodepotilaita. Hoitoaika on keskimäärin 2?3 viikkoa.

Saattohoitokodin toiminta perustuu tällä hetkellä osin kuntien maksutuloihin ja osin lahjoitusvaroihin. Kanta-Hämeessä saattohoitokodin toiminnasta hyväntekeväisyydellä rahoitetaan vuosittain 10?15 prosenttia.

LähiTapiolan lahjoitus kohdistuu hoitotarvikkeisiin, jotka ovat keskeinen osa jokapäiväistä potilaan hoitamista ja hänen hyvinvointinsa ja elämänlaatunsa tukemista silloin, kun elämää on jäljellä enää vain hyvin vähän.

? Kuoleman läheisyydessä ihminen on hauraimmillaan, ja toisten ihmisten hoitavien käsien kohteena. Laadukkaat hoitotarvikkeet ovat osa elämänkaaren viimeisiä palveluksia ihmiseltä ihmiselle, elämänturvaa. Koivikkosäätiö kiittää sydämestään LähiTapiolaa vaativan ja ainutlaatuisen saattohoitotyön tukemisesta, sanoo Riikka Koivisto.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.