Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Koirapuiston pitäisi valmistua syyskuussa Kaurialaan

Uuden koirapuiston rakentaminen Käänteenaronpuistoon alkaa heinäkuun viimeisellä viikolla ja sen arvioitu valmistuminen on syyskuun lopussa.

Käänteenaronpuisto on laajahko ja viihtyisä viheralue Kaurialassa, Puhelinkadun ja Eino Leinon kadun välissä. Se on hyvien kulkuyhteyksien päässä, puistoa halkoo Valtatie 3:n alittava kevyen liikenteen yhteys Ojoisilta Kaurialaan.

Uuteen koirapuistoon tulee erilliset alueet isoille ja pienille koirille.

Isojen koirien alue tulee olemaan kooltaan noin 3.800 m2 ja pienten koirien alue noin 3.000 m2. Kummankin aitauksen sisälle on suunniteltu rakennettavaksi lyhyt polkulenkki ja ulkoiluttajille istuskelupaikka.

Pienten koirien teräselementtiaidan korkeus on 1,4 ja suurten koirien aidan 1,8 metriä. Aitaukset rakennetaan riittävän etäisyyden päähän nykyisestä kevyen liikenteen väylästä, jotta puistojen ohittaminen on turvallista ja miellyttävää kaikille.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.