Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

KHSHP:n johtaja Juvonen jää eläkkeelle

Hannu Juvonen jää eläkkeelle vuoden 2018 lopussa. Juvonen on johtanut Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriä vuoden 2016 alusta lähtien.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallitus päätti tiistaina 6.11. käynnistää uuden sairaanhoitopiirin johtajan haun sillä nykyinen johtaja Hannu Juvonen jää vanhuuseläkkeelle vuoden 2018 päättyessä.

– Vuodet 2016-2018 ovat olleet erittäin innostavia ja kiinnostavia sairaanhoitopiirin toiminnassa. Koko sairaalan henkilökunta on aktiivisesti kehittänyt sairaalan toimintaa jäsenkuntien asukkaiden erikoissairaanhoidon tulevaisuuden rakentamiseksi, Juvonen toteaa.

– Haluan kiittää henkilöstöä, johtoryhmää ja luottamushenkilöitä siitä, että olen saanut olla mukana palvelemassa hienosti kehittyvää ja eteenpäin katsovaa organisaatiota, hän lisää.

Sairaanhoitopiirin johtajan sijaisjärjestelyistä tiedotetaan marraskuun aikana.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.