Maanantai 25.09.2023
Nimipäivät: Kullervo

Tuuli:
 

Kettuki ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu Sirpa Taulu

Sirpa Taulu.

Kettuki ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Sirpa Taulu. Sirpa Taulu on kokenut taiteen alan kehittäjä ja uudistaja. Hän siirtyy Kettukin toiminnanjohtajan tehtävään vuoden 2021 alussa Ars-Häme ry:n toiminnanjohtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2007 lähtien.

Taulu on palkittu taiteen ja kulttuurin eteen tehdystä työstään vuonna 2010 Pro Arte Tawastica -palkinnolla ja vuonna 2016 Hämeen liiton kulttuuritunnustuspalkinnolla.

– Olen pitkään seurannut Kettukin edunvalvontatyötä ja ollut hyvin vaikuttunut. Erityistaidetoiminta on tullut näkyväksi ja tunnustetuksi osaksi taidemaailmaa. Olen valtavan kiitollinen päästessäni mukaan tähän rikkaaseen, moniääniseen ja asiantuntevaan verkostoon, jossa yhteinen tavoite on yhdenvertainen taide, Taulu sanoo.

Kettukin toiminnanjohtajan tehtävään haki 15 henkilöä. Kettuki ry. toimii erityistaidetoiminnan kentän edunvalvojana ja alan valtakunnallisena asiantuntijaverkostona. Kettuki edustaa kaikkia erityistä tukea tarvitsevia taiteen tekijöitä Suomessa. Kettuki ry:n jäsenistöön kuuluu taiteilijoita, taiteen ja vammaisalan asiantuntijoita sekä muita erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taiteesta kiinnostuneita henkilöitä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.