Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Hämeenlinnan kokoomus haluaa kaupungin kontaktoivan ikäihmiset

Hämeenlinnan kokoomuksen puheenjohtaja on Antti Ahonen.

Kokoomuksen Hämeenlinnan Kunnallisjärjestö korostaa tuoreessa julkilausumassaan huolenpitoa senioreista. Järjestö toteaa, että koronakriisi on koetellut Suomea ja koko maailmaa jo kuukausia.

? Tilanne Suomessa vaikuttaa onneksi tällä hetkellä olevan lientymään päin, mutta on hyvin todennäköistä, että riskiryhmiin kuuluvat henkilöt, ikäihmiset etunenässä, joutuvat pysymään eristyksissä vielä pitkään. Koti voi olla turvapaikka, mutta se voi olla myös yksinäinen, ahdistava ja pelottava paikka, muistutetaan julkilausumassa.

? On erittäin tärkeää, että pidämme nyt kriisitilanteessa erityisen hyvää huolta senioreistamme. Kaupungilla on oma roolinsa viranomaisena, mutta jokaisen meistä panokselle on varmasti käyttöä.

Jenna Kankaanpää on kokoomusjärjestön varapuheenjohtaja.

Hämeenlinnan kokoomusyhteisö haluaa kannustaa kaikkia kansalaisia ottamaan yhteyttä lähellä asuviin ikäihmisiin ja kysymään, olisiko heillä tarvetta avulle. Monelle kauppa-apu tai vaikkapa vain jutustelu parvekkeen kautta tarjoaisi apua, turvaa tai tärkeän hengähdystauon yksinäiseen elämään korona-arjen keskellä, jatkuu lausuma.

Hämeenlinnan Kokoomus esittääkin, että Hämeenlinnan kaupungin ikäihmisten palvelut yhdessä kumppaneiden kanssa kontaktoivat kaupungin ikäihmiset puhelimitse ja kartoittavat jokaisen arjen sujuvuuden.  Järjestö myös kannustaa kaikkia kuntalaisia aktiivisesti huolehtimaan lähellä asuvista ikäihmisistä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.