Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Eliel Aspelin palkinto Rut Bryk –elämän taide -kirjalle

Palkitun taidekirjan valokuvaaja Ari Karttunen, kirjan toimittaja Inka Laine EMMA:sta sekä Petra Wirkkala Tapio Wirkkala Rut Bryk ?säätiöstä.

Iittalan XX Valtakunnallinen Taidekirjapäivä palkitsi vuoden 2016 parhaan taidekirjan Eliel Aspelin -palkinnolla, joka on Harri Koskisen suunnittelema lasiveistos. Voittaja julkistettiin lauantaina 10.6.2017 Hämeenlinnan Iittalassa, Kalvolan kirjastossa. Eliel Aspelin -kilpailun järjestää Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Tuomaristoon kuuluivat puheenjohtaja, kuvataiteilija ja kulttuurituottaja Sirpa Haapaoja, Hämeenlinnan taidemuseon amanuenssi Maria Laine ja Kalvolan kirjaston kirjastonhoitaja Ulla Hämäläinen-Pelli. Sihteerinä toimi palvelupäällikkö Irmeli Isokivijärvi Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 21 taidekirjaa.

Tuomaristo päätti yksimielisesti valita vuoden 2016 parhaaksi taidekirjaksi kirjan: Kalha, Harri: Rut Bryk – elämän taide. EMMA – Espoon modernin taiteen museo.

Vuoden taidekirja on yleistajuinen ja kiinnostava kuvaus yhdestä maamme merkittävimmistä muotoilijasta Rut Brykistä. Harri Kalhan laajan tutkimuksen kautta lukija saa tutustua taiteilijaan, joka kuului Suomen taideteollisuuden kultakauden ihailtuihin mestareihin, hänen elämäänsä, taiteeseensa ja ajan henkeen. Kirjoittaja tunsi Rut Brykin ja se välittyy kirjan sivuilta. Kalha kirjoittaa värikkäästi ja mukaansatempaavasti. Hän kertoo Brykin elämästä ja taiteesta monista näkökulmista ja avaa myös aiheita, joista taiteilija ei itse mielellään selittelyjä antanut. Tunnelma on silti hienostunut ja kunnioittava, juuri niin kuin julkisuutta karttaneen taiteilijan voisi kuvitella toivoneen.

Kirjan ulkoasu on lumoava. Jo ensivaikutelma on vaikuttava: kansi on yhtä aikaa kutsuva, kotoisa ja salaperäinen, herkkä ja vankka, kuten Rut Brykin teoksetkin. Sama varma ja hallittu ote taitossa, typografiassa ja kuvien käytössä jatkuu läpi julkaisun. Kirjan kuvitus on runsas ja sävykäs. Hienoista henkilökuvista, teoskuvista, lehtikuvista ja muista lähteistä kootusta kuvamateriaalista taittaja on luonut selkeän ja silti vaihtelevan ja yllätyksellisen kokonaisuuden. Laadukas painojälki ja sidonta viimeistelevät teoksen.

Harri Kalhan Rut Brykistä kertova teos on ajaton taidehistoriallinen julkaisu, ansiokkaasti kirjoitettu ja upeasti toteutettu teos.

Tuomaristo päätti jakaa myös kaksi kunniamainintaa.

Liulia, Marita: Kultakausi. Parvs.

Kultakausi on Marita Liulian seesteinen ja intensiivinen kirja, jossa hän kertoo näyttelynsä teosten taustoista ja syntyprosesseista omalla äänellään. Taiteilijan jutustelu teosten syntyvaiheista, kuvattavista henkilöistä ja tapahtumista, inspiraation lähteistä, ajatuksista ja henkilökohtaista asioista, tuo sekä teokset että niiden tekijän lähelle lukijaa.  Kirjan kuvat ovat vahvoja ja hehkuvia. Kultakausi -näyttelyn kuvamateriaali ja omakohtainen teksti taiteilijan itsensä tarkalla visuaalisella otteella toteuttamana tekevät kirjasta itsenäisen taideteoksen.

Tuukkanen, Pirkko (toim.): Jussi Heikkilä. Observationes 1984-2016. Suomen Taideyhdistys ry.

Jussi Heikkilän retrospektiivisen näyttelyn yhteydessä julkaistu kirja on hänen teostensa keskeisiä teemoja laajasti käsittelevä kokonaisuus. On hienoa saada taiteen kentällä pitkään toimineesta ja edelleen aktiivisesta käsitetaiteen pioneerista hyvin toteutettu taidekirja. Heikkilää ja hänen tuotantoaan esitellään runsaan, oivaltavan kuvituksen ja Juha-Heikki Tihisen, Hanna Johanssonin ja Jyrki Siukosen mielenkiintoisten artikkelin kautta.

Teos on hienostunut kokonaisuus. Kuten Heikkilän teokset, kirja on hiljaisella tavalla vaikuttava. Ulkoasu kuvien käytöstä ja typografiasta taittoon ja sidontaan on hiottu huippuunsa. Kirjaa selatessa syntyy mielikuva astumisesta itse näyttelyyn, havainnoimaan Heikkilän teoksia.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.