Maanantai 04.12.2023
Nimipäivät: Airi, Aira

Tuuli:
 

Huhtikuussa KONEessa Taistelu valosta

GalleriaKONEen huhtikuun näyttely on Paula Puoskarin Taistelu valosta ? Maalauksia ja jättiläisiä. Näyttely on toinen, itsenäinen osa näyttelykokonaisuudesta, joka pohjautuu Puoskarin oleskeluun Taiteen edistämiskeskuksen residenssissä Genovassa syksyllä 2014.

Ensimmäinen osa oli esillä lokakuussa 2015 Galleria Aarnissa, Espoossa. Puoskarin teokset ovat kankaalle tehtyjä maalauksia ja huoneenkorkuisia jättiläisiä. Hän tavoittelee ilmaisua joka lävistää ajan kerrokset, koskettaa primitiivistä ja kuvaa katsetta, joka tavoittaa yhtä aikaa myös kaikki pinnan alaiset kerrokset.

Paula Puoskarin teos All the Sunsets ? Light Stay within Us. Valokuva: Arto Rummukainen.

Paula Puoskarin teos All the Sunsets ? Light Stay within Us. Valokuva: Arto Rummukainen.

Puoskari rinnastaa 1930-luvun Euroopan jyrkkenevää arvoilmastoa nykyiseen tilanteeseemme ja peräänkuuluttaa meitä vaatimaan ja tekemään yhteiskuntapolitiikkaa, jossa arvoperusta pohjautuu hyvinvointivaltion ihanteisiin.

Paula Puoskari on Taidemaalariliiton, Helsingin taiteilijaseuran ja Galleria Huudon jäsen. Hän on aikaisemmalta työuraltaan varatuomari ja työskenteli oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena 1990?2004. Hän suoritti taidemaalarin ammatilliset opinnot Vapaassa taidekoulussa 2004?2008, josta lähtien on työskennellyt päätoimisena taidemaalarina.

TAISTELU VALOSTA – maalauksia ja jättiläisiä, 2.4. ? 26.4.2016, GalleriaKONE, Verkatehdas Hämeenlinna. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.