Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Auto seilasi Katumajärveen

Poliisi sai torstai-iltana ilmoituksen Idänpäässä tapahtuneesta ulosajosta, jossa henkilöauto oli päätynyt ulosajon seurauksena Katumajärveen.

Sivullisten havaintojen perusteella auto oli ajanut holtittomasti jo ennen ulosajoa. Juuri ennen ulosajoa auton kuljettaja oli ajanut Viipurintiellä pitkin vastaantulijoiden kaistaa ja ajautunut lopulta suoraan Tuuloksentien yli Katumäjarveen. Pelastuslaitos avusti autosta itse poistuneen kuljettajan rantaan.

Auto upposi lopulta lähes kokonaan veden alle. Autoa kuljettaneella hieman alle 30-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta ja hän vaikutti päihtyneeltä.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.