Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Akuutti arkiapu palkitaan vuoden vapaaehtoistoiminnan muotona

Hämeenlinnan seudun vapaaehtoistoiminnan verkosto palkitsee kuudennen kerran vuoden vapaaehtoistoiminnan muodon Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan seudulla. Tuomaristo
valitsi yleisön ehdotusten joukosta palkittavaksi tarpeeseen kehitetyn Akuutti Arkiapu -palvelun. Ehdotuksen saatteessa kehuttiin nopealla aikataululla tehtyä kehitystyötä sekä
palvelussa työskennelleitä mukavia ja auttamisvalmiita vapaaehtoisia.

Paikallisista toimijoista, vaikuttajista sekä yksityishenkilöistä koottu tuomaristo perusteli valintaa muun muassa seuraavasti:

  • Mielestäni moisen palvelun kyhääminen hetkessä uuden maailmantilanteen edessä oli enemmän kuin sydämellinen juttu ja todella edisti paikallisten hyvinvointia.
  • Nopeasti syntynyt apu kriittiseen tilanteeseen, matalan kynnyksen toimintaa, ei byrokraattista, tasapuolinen apu sitä tarvitseville.
  • Loistava esimerkki kriisiajan nopeasta organisoitumisesta todella tärkeän asian vuoksi.

Voittaja palkitaan järjestöpäivässä torstaina 28.1.

Aiempina vuosina tunnustuksen ovat saaneet Suomen Punaisen Ristin Hauhon osaston vapaaehtoistoiminta, Luetaan yhdessä -toiminta, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeenlinnan yhdistyksen vertaisryhmät, VIKTO ry, sekä Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.