Ei tehrä tästä ny numeroo
Hämeenlinna on näihin päiviin asti onnistunut missaamaan lähes tyystin Sibeliuksen syntymäkaupungille ihan tuurilla osuneen mahdollisuuden. Jannen lääkäri-isä olisi voinut valita jonkun muunkin virkapaikan.
Hämeenlinnan olisi pitänyt iskeä jo 1960- tai viimeistään 1970-luvulla. Mutta mitä vielä. Aloitteet annettiin muualle ja niin Sibelius-talo onkin nyt Lahdessa eikä Järvenpääkään ole jäänyt Ainolansa kanssa kainostelemaan kansallissäveltäjän kanssa jakamaansa historiaa.
Hämeenlinnassa oletettiin aina näinä päiviin asti, että maailma nyt kerta kaikkiaan tietää, mistä Sibelius on kotoisin. Mitäpä siitä nyt tekemään numeroo..
Nyt on ruvettu viimein tekemään. Mahtava energia- ja ideapakkaus Erkki Korhonen on onnistunut potkimaan liikkeelle Sibeliuksen 150-vuotisjuhlallisuuksiin liittyvän tapahtumasarjan, joka elävöittää jon nyt kaupunkia.
Ja varmasti tulee tapahtumaan paljon myös itse juhlavuonna 2015.
Sibeliuksen kaltaisten kansallissankarien hyödyntämistä matkamuistobusineksessa ei pitäisi luokitella ihan nappikaupaksi.
Sellaista se valitettavasti Sibeliuksen kohdalla Hämeenlinna on. Nyt Korhosen johtama Sibelius Celebrations -säätiö on ruvennut puuhaamaan senkin asian eteen. Hyvä niin.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.