Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Toteaminen poliittisessa päätöksenteossa – force majeuren kaltainen taikasana vai sanahelinää?

Hämeenlinnan kaupunginhallitus totesi eilisessä kokouksessaan, ettei kaupunginhallitus esitä valtuustolle P-Torin eli kansanomaisemmin toriparkin rakentamista. Toteaa-sanan jankkaaminen useaan alakohtaan jaetussa päätöstekstissä saattaa olla vahinko tai tahatonta tautologiaa.

Päätöksentekijäthän yleensä päättävät eivätkä totea. Toteaminen viittaakin tässä yhteydessä siihen, että jos päätökseen ei olisi sidottu kaavoituksen jatkamista, koko pykälän olisi voinut poikkeuslakien aikana lykätä tulevaisuuteen.

Vakavan kriisin aikana päätöksentekijät joutuvat usein ilmaisemaan huomanneensa jonkin tosiasian, kuten toteaminen wikisanakirjassa selvennetään. Tosiasia on, että monikaan yritys ei tiedä huomispäivästä hevon hemputtia ja esimerkiksi asuntorakentamiseen sidotusta velvoiteparkkeerauksesta voi olla vaikeaa neuvotella yhtiön talousjohtajan kanssa.

Toriparkin rakentamisesityksen lykkääminen
siis oli viisasta tosiasioiden tunnistamista ? toteamista.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.