Perjantai 20.10.2017
Nimipäivät: Kasperi, Kauno, Jasper, Jesper
Hämeenlinna
Puolipilvistä
4°C
Tuuli: 0 m/s EEL
 

Yrittäjät uskovat työllistävänsä lisää Kanta-Hämeessä

Mikael Pentikäinen.

Pienet ja keskisuuret yritykset eivät odota suuria seuraavan vuoden suhdannekehityksestä, kertoo tänään julkaistu Pk-yritysbarometri. 

Vaikka talous kasvaa reippaasti, pk-yritysten odotukset suhdanteista paranivat keväästä vain hieman.  

– Näin varovainen muutos oli pettymys ja kertoo siitä, että kasvu ei koske kaikkia yrityksiä. Se voi olla merkki siitä, että kasvu on huteralla pohjalla, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo. 

– Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää tehdä rakenneuudistuksia tukemaan kasvua ja työllisyyttä. Samoin tarvitaan erittäin vahvaa palkkamalttia. 

Vaikka vienti on kasvanut, talouskasvu on pääasiassa yksityisen kulutuksen ja investointien varassa.  

Tuleva työllisyyskehitys näyttää Kanta-Hämeen alueen osalta hyvältä.  

– Odotukset henkilökunnan määrän suhteen ovat kyselyn perusteella positiivisemmat kuin viime keväänä, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka summaa. 

Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä Pk-yritysbarometrista, joka julkaistiin tänään. Syksyn 2017 Pk-yritysbarometri perustuu 4.700 pk-yrityksen vastauksiin. Pk-yritysbarometri julkaistaan kaksi kertaa vuodessa. Se kuvaa pk-yritysten odotuksia vuoden eteenpäin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.