Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

VUODEN NUORI YRITTÄJÄ: “Mahdollisuuteen pitää uskaltaa tarttua”

Hämeen Yrittäjät palkitsi Riihimäen Teollisuuspalvelu Oy:n yrittäjän Markus Frimanin maakunnallisella nuoren yrittäjän kannustuspalkinnolla. Palkitseminen tapahtui Hämeen Yrittäjien kevätkokouksessa 23. maaliskuuta Hauholla.

Markus Friman, 27, kasvoi yrittäjäperheessä ja oppi työn tekemisen jalon taidon jo nuorena. Hän aloitti Riihimäen Teollisuuspalvelu Oy:ssä kesätöissä varasto- ja huoltomiehenä 15-vuotiaana. Hän eteni varastosta myymälän puolelle ja pääsi vakituiseen työsuhteeseen.

Hämeen nuoren yrittäjän kannustuspalkinnolla palkittu Markus Friman aloitti yrittäjänä 21-vuotiaana. Kuva: Jouni Lehtonen

Riihimäen Teollisuuspalvelun yrittäjät Raimo ja Mirja Akkanen ryhtyivät miettimään eläköitymistään ja yrityksensä jatkoa. Markus Friman ilmoittautui halukkaaksi jatkamaan yritystoimintaa. Keväällä 2011 vain 21-vuotiaasta nuorukaisesta tuli liiketoimintakaupalla yrittäjä pitkät perinteet omaavaan yritykseen.

? Minulla oli halu tehdä tätä. Työt ja asiakkaat olivat jo ennestään tuttuja, olin saanut paljon vastuuta työssäni. Työ oli kivaa ja ympärillä oli hyviä ihmisiä, Friman luettelee syitä lähteä yrittäjäksi.

Yrittämisen parhaiksi puoliksi hän listaa ensimmäiseksi kuuluisan yrittäjän vapauden, on vapaus tehdä ja kehittää yritystään oman näkemyksen mukaan. Yrittäjän ammatissa näkee myös oman työnsä jäljen.

Nuori yrittäjä suuntaa luottavaisena tulevaisuuteen. Yrityksen Hirsimäessä sijaitsevassa myymälässä on meneillään kasvojen kohotus, kalusteita uusitaan. Tavoitteena on luoda myymälään selkeä oman näköinen ilme.

? Tekninen kauppakin on muuttunut. Asiakkaat odottavat entistä enemmän. Kaupan ilmeen pitää olla siisti ja ympäristöasiat kunnossa. Mutta ennen kaikkea yritykseltä vaaditaan reagointikykyä ja joustavuutta, kykyä hallita muutosta.

Riihimäen Teollisuuspalvelussa vastataan tulevaisuuden haasteisiin laajentamalla valikoimia ja osaamista.

? Haluamme olla enemmänkin lisäarvoa tuottava yhteistyökumppani kuin pelkkä tavarantoimittaja, Friman toteaa.

Friman suosittelee yrittäjyyttä uravaihtoehdoksi muillekin nuorille.

? Tässä asiat ovat itsestä kiinni. Ympärillä on lukematon määrä mahdollisuuksia. Ne pitää vain tunnistaa ja sen jälkeen uskaltaa tarttua niihin.

Markus Friman on Hämeen edustaja Suomen Yrittäjien  valtakunnallisessa Vuoden nuori yrittäjä -kilpailussa, joka on suunnattu alle 35-vuotiaille yrittäjille. Valtakunnan Vuoden nuori yrittäjä paljastetaan nuorten yrittäjien Get Together -tapahtumassa Tampereella toukokuun 12. päivänä.

Riihimäen Teollisuuspalvelu Oy

  • Yrittäjä: Markus Friman, 27 vuotta, yrittäjänä vuodesta 2011
  • Liikevaihto: 2,9 M?
  • Työntekijöitä: 8 henkeä
  • Toimiala: Tekninen vähittäis- ja tukkukauppa
  • Markkina-alue: Koko Suomi
  • Muuta: Yrityksellä on verkkokauppa työkalusi.com

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.