Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

RAVINTOLAT: Toukokuu on Petäyksessä juhlakattausten aikaa

Petäyksessä on tasokkaiden ruokien ohella hyvät mahdollisuudet harrastaa, Juha-Pekka Tuominen muistuttaa.

Vapunpäivän, äitienpäivän ja helatorstain juhlakattaukset saavat perinteisesti väen liikkelle kauempaakin kohti Petäyksen juhlabuffetteja. Vapunpäivänä tarjolla on kaksi kattausta ja äitienpäivänä peräti kolme.

Nyt kaksi kuukautta Petäyksen omistajana olleen Juha-Pekka Tuomisen katse kantaa jo yli toukokuun herkkupöytien kesään ja rantaravintola Kaisan avautumiseen.

? Kaisan palveluja on kehitetty edelleen ja rannan vierasvenelaituriin tulee kalastajille perkuumahdollisuus ja tarjolla on myös jäitä, Tuominen kertoo.

Tuomisen tavoite saada Petäykseen ulkomaisia kävijöitä on hyvällä alulla, sillä ensimmäiset ulkomaiset vieraat ovat tänä vuonna tulossa kesäkuussa. Kesäkuun isoin tapahtuma Petäyksessä puolestaan rakentuu juhannuksen ympärille.

? Rapukauden avajaisia vietetään heinäkuun 22. päivänä ja ravut tulevat ruokalistalle kolmen kuukauden ajaksi. Tämä on aivan upea rapumesta ja ravustusta tulee tarjolle myös ryhmille, sanoo Tuominen.

Uusi avaus on myös mahdollisuus vierailuihin Tyrvännön Kalastusmuseossa.

? Yhteistyö on avattu ja juhlalounaiden aikaan se on yksi lisämahdollisuus muiden aktiviteettien ohessa, Tuominen iloitsee.

Risteilyjä on tulevana kesänä tarjolla elokuussa perjantaisin. Hopealinjojen risteily kulkee Hämeenlinnasta Petäykseen, jossa tehdään risteily Vanajan selällä. Vastaavasti Hämeenlinnasta Petäykseen matkustaneet voivat tällä aikaa pitää paussia Petäyksessä.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.