Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Pimeä kauppa lähestyy: Riittamari tuntee asiakaskuntansa

Hämeenlinnan pitkäaikaisin yhä toiminnassa oleva naistenvaateliike Riittamari toimii Riitta-Liisa Lindströmin ja hänen tyttäriensä Mian sekä Eevan voimin. Nykyisellä liikepaikalla Hallituskadun ja Kasarmikadun kulmassa yritys on ollut kolme vuotta. Paikka on ollut onnistunut valinta.

Riitta-Liisa Lindström ja Mia Lindström edustavat muun muassa Marc O? Poloa.

Riitta-Liisa Lindström ja Mia Lindström edustavat muun muassa Marc O? Poloa.

? Näyteikkunat ovat vaateliikkeelle elintärkeä asia ja tässä ne ovat vielä kahteen suuntaan, Riitta-Liisa Lindström sanoo.

Liikkeen juuret ulottuvat 66 vuoden päähän. Lindström oli ensin liikkeessä töissä 15 vuotta ja maaliskuussa hänelle tulee täyteen 20 vuotta yrittäjänä. Pimeän kaupan iltaakin yrittäjä on aikanaan ollut ideoimassa ja nyt Riittamari tarjoaa koko perjantain 13.2. ajan tuotteet 20 prosentin alennuksella.

? Tapahtuma on alun perinkin tarkoitettu rennoksi kaupankäynniksi keskustan liikkeissä ja kaupunkilaisia yhdistäväksi hetkeksi.

Riittamarin päämerkkinä pukeutumisessa on Marc O? Polo ja muita ovat muun muassa Ritva Falla, aino, Niccolei, Ristomatti Ratia, Wico, Pret ja Laurie. Myös sisustustuotteiden valikoima on laaja.

? Pitkään alalla olleina tunnemme asiakaskuntamme ja haluamme henkilökohtaisen palvelun lisäksi luottaa laatuun niin vaate- kuin sisustuspuolellakin.

 Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.