Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Partioaitta laajentaa valikoimiaan matkailuun ja turvallisuuteen

Retkeily- ja ulkoilubuumi jatkuu, mutta Partioaitta uudistaa silti valikoimiaan myös matkustus- ja matkailuvarusteisiin.

? Haluamme palvella niin pohjoiseen kuin eteläänkin matkaavia, eli tarjota varusteita matkalle ja matkalla, kertoo Partioaitta Hämeenlinnan myymäläpäällikkö Kati Grönvall.

Uusina tuoteryhminä valikoimiin on tulossa adapterit ja turvallisuuteen liittyvät tuotteet kuten varkaudenestotuotteet. Grönvall sanoo, että lomailijatkin haluavat matkoilleen yhä enemmän toiminnallisuutta ja valikoimien laajentaminen osaltaan vastaa myös tähän.

Muissakaan tuotteissa, kuten asusteissa, ei hänen mukaansa enää osteta välttämättä erikseen retkeilyvaatteita ja muita vaatteita, vaan laadukas retkeilyyn kelpaava vaate voi palvella myös vaikka työmatkalla.

Kantavana ajatuksena Partioaitan toiminnassa on nykyään yhä vahvemmin myös ympäristöystävällisyys. Tarjonnassa suositaan kestäviä tuotteita ja lisäksi Partioaitan asiakkailla on mahdollisuus liittyä 365-klubiin joka on ollut toiminnassa kaksi vuotta.

? Klubilaisten ostoista prosentti suunnataan ympäristöbonukseen. Viime vuonna lahjoitettavaa kertyi 94.000 euroa, kertoo Grönvall.

Klubilaiset saavat itse äänestää miten bonus suunnataa, ja viime vuoden kohteita olivat Pidä Saaristo Siistinä, Suomen Ladun Metsämörri-toiminta ja Metsähallituksen Kiilopään reitin kunnostus.

? Jäseniä klubissa on jo 63.000 ja heille järjestetään myös tapahtumia, kuten luonnossa pidettäviä tuotedemoja ja infoja esimerkiksi talviretkeilyn alkeista.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.