Torstai 22.06.2017
Nimipäivät: Paula, Pauliina, Liina
Hämeenlinna
Melkein selkeää
6°C
Tuuli: 3 m/s PL
 

Oma SP vahvisti asemiaan ja haluaa näkyä myös paikallisesti

03.05.2017 Yritys 0

Oma SP:n Hämeenlinnan konttorinjohtaja Minna Nyström ja pankin muu henkilökunta aikoo kesällä jalkautua kaupungin tapahtumiin.

Oma Säästöpankki on näinä päivinä ollut esillä sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Viime viikolla uutisoitiin, että S-Pankin pk-yritys- sekä maa- ja metsätalousliiketoiminta siirtyy Oma Säästöpankille joulukuun alusta alkaen. Tiistaina 2.5. Oma Säästöpankki avasi uuden konttorin Lahdessa.

Oma SP on myötäpurjeessa myös Hämeenlinnassa. Konttorinjohtajana vuoden alussa aloittanut Minna Nyström on avannut ovia paitsi paikalliseen yrityselämän, myös urheilun ja kulttuurin suuntaan.

– Oma SP:n pankkikortilla esimerkiksi pääsee tällä kaudella ilmaiseksi Hämeenlinna Huskiesin Vaahteraliigan kotiotteluihin ja samoin Hauhon Kesäteatterin Badding-musikaaliin Tähdet, tähdet, Nyström kertoo.

Toukokuun puolivälissä Sulasolin laulu- ja soittojuhlien aikaan pankin Hämeenlinnan konttori on avoinna iltaan asti ja toukokuun 19. päivänä on edessä Naisten Ilta Tiirinkoskella.

– Myöhemmin kesällä pidetään tasapuolisuuden vuoksi äijäilta, Minna Nyström lupaa.

Huskiesin lisäksi Oma Säästöpankki tekee kesän joukkuelajeissa yhteistyötä Hämeenlinnan Paukun kanssa pesäpallossa ja Hämeenlinnan Härmän kanssa jalkapallossa.

– Kevään mittaan Oma Säästöpankki on esittäytynyt muun muassa Kauppakeskus Goodmanissa ja kesällä pankin henkilökunta jalkautuu Hämeenlinnan kesätoripäiville, Minna Nyström kertoo.

S-Pankin kanssa sovittu järjestely vahvistaa Oma SP:n asemaa

Oma Säästöpankille siirtyi S-Pankin kanssa sovitun kaupan yhteydessä noin 250 miljoonan euron liiketoiminta. Kaupassa siirtyi S-Pankin pk-yritys- sekä maa- ja metsätalousliiketoiminta sekä S-Pankista siirtyy myös 16 henkilöä Oma Säästöpankin palvelukseen.

Oma Säästöpankki haluaa kehittää ja kasvattaa pienten ja keskisuurten yritysten sekä maa- ja metsätalousyritysten pankkipalveluita. Oma Säästöpankin asiakasliiketoiminnot vahvistuvat kaupan myötä koko valtakunnassa.

– Tämä kauppa on jälleen merkittävä ja määrätietoinen kasvun askel Oma Säästöpankille. Tartumme jatkossakin hanakasti kiinnostaviin hankkeisiin. Kasvatamme tällä kaupalla tunnettuuttamme suomalaisena ja valtakunnallisena pankkikumppanina sekä henkilö- että yritysasiakkaille, kertoo Oma Säästöpankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi.

Asiakkuuden siirto tehdään asiakkaille mahdollisimman helpoksi. Asiakkaat voivat jatkaa pankkipalveluiden käyttöä toistaiseksi normaalisti.

Oma Säästöpankin Hämeenlinnan konttorinjohtaja Minna Nyström arvioi, että kauppa on merkittävä erityisesti valtakunnallisesta näkökulmasta.

– Oma Säästöpankki saa uusia asiakkaita myös sellaisilta alueilta, joissa meillä ei ole konttoria.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.