Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Uusi ilme ei vielä riittänyt pisteisiin

Steelers piti naisten Salibandyliigassa kuudenneksi noussutta M-Teamia tiukoilla loppuun asti. Pisteet matkasivat kuitenkin Elenia-Areenalta kohti Helsinkiä numeroin 3?4 (2?2, 1?2, 0?0).

Steelersin avausmaalin tehnyt Roosa Kankare ja M-Teamin Jessica Sägbom päätytaistossa.

Steelersin avausmaalin tehnyt Roosa Kankare ja M-Teamin Jessica Sägbom päätytaistossa.

? Tappio syö aina hullun lailla. Olemme kuitenkin saaneet kolmessa viikossa tasoa nostettua paljon ja näytämme kentällä jo urheilujoukkueelta, sanoi Steelersin päävalmentaja Jani Järvinen.

M-Teamin käskijä Joni Kokkonen antoi samoin kunniaa vastustajalle.

? Kotijengi taisteli ja teki meidän pelaamisemme vaikeaksi. Uusi valmennus on taitanut tehdä vähän muutoksia.

Uusi Steelers-tuttavuus Saara Lehtonen ei arkaillut haastaa M-Teamin puolustusta.

Uusi Steelers-tuttavuus Saara Lehtonen ei arkaillut haastaa M-Teamin puolustusta.

Ensimmäinen erä oli rohkeaa ja vauhdikasta peliä, jossa nähtiin sekä virheitä että loistavia onnistumisia. Ottelun parhaana palkittu M-Teamin Elina Vanhanen viimeisteli avausmaalin puolustaja Saara Järvelän nousun ja lyhyen syötön jälkeen.

Tänään kolmosketjussa hyökännyt Steelersin tuttu tutkapari Heli Haapalahti ja Roosa Kankare toi pelin tasoihin Kankareen ammuttua ehkä elämänsä maalin yläkulmaan. Vuorotahti jatkui, kun ensin Pinja Jaakkola hyödynsi Steelers-puolustuksen lahjasyötön ja ottelun kakkostähtenä palkittu Katariina Niemi toi emännät tasoihin Milla Vähälän tarjoilusta.

Katariina Niemi on laukonut Steelersin 2?2-tasoituksen ensimmäisessä erässä.

Katariina Niemi on laukonut Steelersin 2?2-tasoituksen ensimmäisessä erässä.

Pisteiden kohtalo ratkesi Steelersin kannalta harmittavasti toisessa erässä 40 sekunnin aikana. M-Teamin rohkea karvaus kahdella naisella maalin takaa päättyi pallonriistoon ja Heini Haapalahden ampumaan vierasjohtoon.

Ottelun ykköstähtenä palkittu Elina Vanhanen puolestaan hyödynsi Steelersin merkkausvirheen ajassa 26.07 ja laukoi täysin rauhassa voittomaalin Minka Ovaskan syötöstä. Steelersin aikalisä ja Sara Seurujärven vaihtaminen maaliin Mirka Hakkolan tilalle tukkikin teräsnaisten maalin loppuillan ajaksi.

Annu Selinummi (pallossa) esiintyi pirteästi Steelersin "teiniketjussa". Meri Jokinen (taustalla) onnistui maalinteossa.

Annu Selinummi (pallossa) esiintyi pirteästi Steelersin “teiniketjussa”. Meri Jokinen (taustalla) onnistui maalinteossa.

Meri Jokinen ilahdutti mailataidoillaan ja ampui myös ottelun viimeiseksi jääneen maalin ajassa 33:55. Maalin syöttäjä Katariina Niemi oli kahdella tehopisteellään illan tehokkain ja sai myös kakkostähden palkinnon.

? Onnistuimme toteuttamaan sitä peliä mitä olemme harjoitelleetkin. Omassa tasoitusmaalissani kaikki osui vain kohdalleen ja paikkoja olisi ollut useampaankin maaliin, Niemi pohti.

Niemen ja Vähälän kanssa ykkösketjussa hyökkäsi Ringa Laurila. Laurila ja kolmosketjun keskellä pelannut Annamaija Tuloisela ovat hyviä esimerkkejä siitä, että yksittäisten pelaajien kehitys kulkee tappiokierteenkin keskellä eteenpäin. Monesti aiemmin penkillä ottelun aloittanut Tuloisela pelasi ennakkoluulottomasti ja kolisutti laukauksellaan M-Teamin maalitolppaa tilanteessa 3?3.

Ringa Laurilan ja Steelersin kurotus ei vielä riittänyt avauspisteisiin.

Ringa Laurilan ja Steelersin kurotus ei vielä riittänyt avauspisteisiin.

Aivan oma lukunsa on kakkosketju Annu Selinummi, Alisa Mäkelä ja ensimmäisen Steelers-pelinsä pelannut Saara Lehtonen, joista kaksi ensin mainittua pelaavat halutessaan junioripelejäkin vielä vuosia. Selinummi sai luottoa ylivoimassa ja ottelun lopussa, kun Steelers pelasi ilman maalivahtia.

Steelersin päävalmentaja Jani Järvinen oli tyytyväinen omiensa esitykseen ja uskoo, että samanlaisella kehityksellä liigapisteitä vielä otetaan.

? Kolme viikkoa on vielä lyhyt aika saada ajatuksiaan sisään. Aika luottavainen olen, että pisteitä tässä sarjassa otetaan, jos jaksetaan tehdä tämä työmäärä.

Katariina Niemi totesi, että valmentajavaihdokseen kesken kauden on jo sopeuduttu.

? Kun vaan ottaa sen oikealla asenteella, niin tulee jopa uutta motivaatiota.

Steelers-naisten ohjelmassa on seuraavaksi vielä kaksi peräkkäistä kotiottelua. Ensi viikolla vastaan tulee EräViikingit ja 11.12. TPS.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.