Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

TENNIS: Miesten Finnish Tour -osakilpailu Aulangolla

Tulevana viikonloppuna, 25.-27.8. Hämeenlinnassa nähdään suomalaista miesten huipputennistä, kun miesten Finnish Tour -osakilpailu pelataan Aulangon tenniskentillä (Aulangontie 89) perjantaista kello 15 alkaen.

Suomen Tennisliitto on yhdessä seurojen kanssa järjestänyt jo vuodesta 2003 alkaen Finnish Tennis Touria, avointen luokkien kilpailusarjaa. Mukaan kuuluvat myös yleisten luokkien sisä- ja ulkokenttien SM-kilpailut.

Finnish Tour -viikonloput on rauhoitettu STL:n kilpailukalenterissa muilta kilpailuilta avointen luokkien osalta.

Hämeenlinnan osakilpailun miesten kaksinpelin voittaja saa 2000 euroa, toinen palkinto on 1000 euroa, 3.-4. palkinto 500 euroa ja 5.-8. sijoittuja kuittaa mukaansa 250 euroa.

Tasopisteiden lisäksi pelaajat keräävät myös Finnish Tour -pisteitä. Eniten pisteitä keränneet palkitaan pelivuoden lopussa. Hämeenlinnan osakilpailu on miehille vuoden neljäs.

Tennisliiton rankingin 10 parhaan listalta mukaan on ilmoittautunut esimerkiksi ykkönen Lauri Kiiski (Tampereen Tennisseura) ja kakkonen Harri Heliövaara (Sata-Tennis). Haastajina nähdään tukku tulevaisuuden nimiä 30 parhaan joukosta.

Villin kortin kisaan ovat saaneet Hämeenlinnan Tennisseuran Roope Heino (ranking viikolla 34 miesten kaksinpelissä 331) ja Danil Gavrilyuk (ranking viikolla 34 miesten kaksinpelissä 542).

Aulangon Finnish Tourin järjestävät yhteistyössä Suomen Tennisliitto, Hämeenlinnan Tennisseura, Konecranes, Jyrätien Liikuntahallit Oy, Metritiski, R.M. Heino ja Leimarakentajat.

Turnaus alkaa perjantaina 25.8. kell0 15.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.