Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Steelersillä avausvoitoista huolimatta parannettavaa

Steelersin naiset käynnistivät salibandyn Divarin perjantaina ja sunnuntaina kahdella voitolla. Perjantainen 11?4 -voitto Porissa FBT Karhuista ja tämänpäiväinen 7?1 Hämeenlinnassa KaPa-65:stä eivät vielä täysin ilahduttaneet nousutavoittein kauteen lähteneen joukkueen päävalmentaja Jani Perkonmäkeä.

Steelersin Senni Hietanen (24) valmistautuu syöttämään joukkueen 3?1-maalin toisessa erässä taustalla vaanivalle Milla Vähälälle.

Silmät selässäkin. Steelersin Senni Hietanen (24) valmistautuu syöttämään joukkueen 3?1-maalin toisessa erässä taustalla vaanivalle Milla Vähälälle.

? Voihan se olla vähän kornia sanoa, ettei homma toimi, kun kahteen peliin tehdään 18 maalia, mutta näin se vain on.

Viime viikonvaihteen voitokkaiden cup-pelien jälkeen Perkonmäki ennakoi, että pidemmät eli 20 minuutin erät toisivat Steelersin osaamisen vielä paremmin esille, kun vastassa nyt oli sarjassa heikommille sijoille arvioituja vastustajia.

Nuorten tehohyökkääjien tulo Steelersiin on avannut kunnolla myös puolustaja Tiia Leppäsen syöttötilin. Tänään kolme maalia syöttänyt Leppänen johtaa Divarin syöttötilastoa viidellä syöttöpinnalla.

Pinnoja ropisee. Nuorten tehohyökkääjien tulo Steelersiin on osaltaan palkinnut kunnolla myös puolustaja Tiia Leppäsen kovan työnteon. Tänään kolme maalia syöttänyt Leppänen johtaa Divarin syöttötilastoa viidellä syöttöpinnalla.

? Ei ole sujunut niin hyvin kuin suunnittelin, varsinkaan hyökkäyspeli ei ole sellaista kuin pitäisi, hän kertoi KaPa-ottelun jälkeen.

Steelers kyllä piti palloa, mutta pallottomien pelaajien liike jäi heikoksi.

? Pallosta osattiin luopua, mutta sen jälkeen ei tapahtunut mitään, Perkonmäki ruoti.

Organisoidusti puolustanut KaPa joutui taipumaan ajassa 7.33 Ninja Lindholmin (Annamaija Tuloisela) kaukovedolle, mutta tuli tasoihin viisi minuuttia myöhemmin.

Toisessa erässä Steelers lisäsi johtoaan nuorten tehohyökkääjiensä Senni Hietasen (1+2) ja Milla Vähälän (4+0) vauhdittamana. Puolustaja Laura Parikan ylivoimaosuma Tiia Leppäsen (0+3) syötöstä viimeistään päätti suuremmat arvailut ottelun lopputulemasta. Päätöserässä häkki heilahti vielä kolmesti ja asialla oli joka kerralla Milla Vähälä.

? Ratkaisu huonompaa vastustajaa vastaan tuli nyt yksilöiden kautta, joukkueena emme tänään onnistuneet millään tavalla. Sarjassa on varmasti muitakin joukkueita jotka pelaavat meitä vastaan näin, joten nyt ainakin tiedämme mitä pitää treenata, arvioi Jani Perkonmäki.

Pinja Isaksson hakee syöttöpaikkaa hyökkäyspäädyssä.

Pinja Isaksson hakee syöttöpaikkaa hyökkäyspäädyssä.

KooVeessa Perkonmäen komennossa liigaakin pelanneet Hietanen ja Vähälä ovat toisen pelikierroksen tulosten koko ajan täydentyessä naisten Divarin pistetilaston kärjessä tai kärkipäässä. Nuorilla naisilla on kapasiteettia kehittyä lajissa vaikka mihin.

? Nyt on vain löydettävä paras tapa tehdä tulosta tässä sarjassa, tiivistää Perkonmäki.

Juha Reinikainen

Milla Vähälä laukoo ottelun päätöslukemat 7?1 Tiia Leppäsen syötöstä.

Milla Vähälä laukoo ottelun päätöslukemat 7?1 Tiia Leppäsen syötöstä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.