Tiistai 21.11.2017
Nimipäivät: Hilma
Hämeenlinna
Puolipilvistä
0°C
Tuuli: 3 m/s PPI
 

Steelers-kapteeni Meri Jokinen on terveydenhoitajaksi opiskeleva joukkuepelaaja

Meri Jokinen Iittalan koulukeskuksen ovella. Iittala-halli on ollut Merin uran kannalta tärkeä paikka.

Steelers-naisten kapteenina ensimmäistä kauttaan toimiva Meri Jokinen sanoo nauttivansa pelaamisesta, treenaamisesta ja joukkueen kanssa toimimisesta. Nämä yhdistettynä oman itsensä haastamiseen ja kehittämiseen ovat pitäneet Merin salibandykipinää yllä alaluokkalaisesta tähän päivään asti.

– Totta kai olisi hauska päästä aina korkeammalle tasolle pelaamaan, mutta selkeitä yksittäisiä tavoitteita minulla ei siinä suhteessa ole.

Iittalasta kotoisin oleva Meri lähti ensimmäistä kertaa kokeilemaan sählyä Markus Aakkulan vetämään kerhoon parin isoveljensä perässä. Vuonna 2005 Iittalaan kohosi uusi liikuntahalli, jonka hyödyt Merin sukupolvi pääsi hyödyntämään tuoreeltaan.

– Liikuntahalli on ollut Iittalassa tosi tärkeä asia. Siellä olen enimmäkseen harjoitellut ja Trackersin liigapelien seuraaminen oli myös iso juttu, Meri sanoo.

Muun muassa yleisurheilua, balettia ja jalkapalloakin pienempänä harrastanut Meri liittyi ala-asteen lopulla muutamaa vuotta vanhempien tyttöjen joukkueeseen Kalvolan Keihäässä. Sittemmin Keihääseen syntyi myös Merin oman ikäluokan joukkue, josta hänet bongasi 14-vuotiaana Steelersin naisten harjoitusrinkiin joukkueen tuolloinen valmentaja Annukka Virnes.

– Ehdin olla jo sillä kaudella puoli vuotta mukana treenaamassa ja istumassa divaripeleissä penkillä, Meri muistelee.

Steelersin 1.-divisioonajoukkueen mukana nyt jo seitsemättä kauttaan pelaava Meri teki avausmaalin joukkueen edellisessä ottelussa Blue Foxia vastaan. Tuosta pelistä tullut voitto oli joukkueen ensimmäinen sarjapeleissä pitkään aikaan, sillä liigakausi 2016–2017 toi sarakkeeseen vain tappioita.

– Aika paljon sai viime kaudella tehdä töitä pään sisällä tappioiden keskellä, kun parhaansa kuitenkin joka pelissä yrittää. Joukkueen tuomia hyötyjä pitää käyttää vaikeuksissakin ja muistaa, että yhdessä ollaan siinäkin tilanteessa.

Meri Jokinen karvaamassa hyökkäyspäässä ottelussa Blue Foxia vastaan.

Voitto oli Merin mukaan tietynlainen helpotus lähdettäessä noin kolmen viikon ottelutauolle. Naisten junioripitoisesta joukkueesta moni pelaa tälläkin välillä A-tyttöjen otteluja, muiden on mahdollista keskittyä harjoitteluun.

– Pelitauon aikana vedetään vähän kovempaa treeniä, kiteyttää Meri, joka kertoo nauttivansa myös oheisharjoittelusta.

Aikanaan hyökkääjänäkin pelannut Meri nähdään nykyään puolustajana ja hänen juoksuvoimansa riittää myös hyökkäysten nostamiseen. Hyvä juoksutekniikka juontaa juurensa jo lapsuuteen ja tekniikan kehittämisessä ovat olleet avuksi omat vanhemmat.

– Isä on heittänyt keihästä ja äiti kilpaillut aitajuoksussa. On valtava etulyöntiasema, kun vanhemmat osaavat neuvoa. Kotona on oikeastaan kaksi personal traineria, isä tekee voimaharjoitteluohjelmia ja äiti neuvoo juoksemisessa.

Iiitalan Lasimäki kuuluu nykyään terveydenhoitajaksi opiskelevan Merin lapsuudenmaisemiin.

Hämeen ammattikorkeakoulussa toista vuottaan terveydenhoitajaksi opiskeleva Meri sanoo, että alanvalintaan vaikutti tulevan työn käytännönläheisyys.

– Terveysala on muutenkin sydäntä lähellä, samoin ihmisten kanssa toimiminen. Terveydenhoitajan opinnoissa saa laajan koulutukseen ja mahdollisuuden lähteä erikoistumaan, joten varmasti töitä riittää.

Töitä Meri tekee nykyäänkin apuvälinealan yrityksessä, minkä urheilulta ja opiskeluilta ehtii. Penkkiurheilijana hän ei ole kovin aktiivinen, joskin monesti tie käy Iittala-halliin katsomaan Steelersin nuorten otteluita.

– Joukkueessamme on kyllä niitäkin, jotka seuraavat paljon urheilua ja sitä kautta pysyy pakosta itsekin ajan tasalla.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.