Tiistai 25.09.2018
Nimipäivät: Kullervo
Hämeenlinna
Selkeää
11°C
Tuuli: 5 m/s LPL
 

PANSSARI CC: Cross countryn avauskilpailun ilmoittautuminen avattu

Talvi pitelee vielä otteessaan, mutta offroad-moottoripyörien cross countryn kesäkauden ensimmäisen kilpailun ilmoittautuminen on jo avattu. Panssari CC Parolannummella toimii jälleen kesän ja SM-sarjan käyntiinpolkaisijana.

Panssari CC avaa cross country -kauden. Kuva vuoden 2017 harrasteluokasta. Kuva: Marko Vihriä.

Yhdeksättä kertaa järjestettävä Panssari CC panssariprikaatin varuskunta-alueella Hämeenlinnan tuntumassa Hattulan Parolannummella (Parolan vanha lentokenttä) on varma kesäkauden merkki. Tänä vuonna lauantaina 21. huhtikuuta ajettava kilpailu on ollut perinteisesti osallistujamäärältään yksi koko vuoden suurimmista cross country -koitoksista, kun ajajia on ollut mukana kaikki luokat huomioiden 600 molemmin puolin.

Panssari CC on saanut kiitoksia hiekkapohjaisesta maastostaan ja siellä kulkevasta noin kymmenen kilometrin mittaisesta reitistä. Järjestäjinä toimivat Kangasalan Moottorikerho ja Suomen enduromaajoukkueiden tukiryhmä odottavat jo innolla pääsyä valmistelemaan reittiä jälleen ihannekuntoon.

Alustavan suunnitelman mukaisesti ajosuunta on sama kuin viime vuonna, eli myötäpäivään. Näin ollen legendaarinen, usean ylä- ja alamäen yhdistelmä ajetaan kierroksen lopuksi. Muutoksena viime vuoteen on se, että startin jälkeen ei todennäköisesti ajeta hyppyreitä, vaan ne otetaan mukaan vasta toiselle kierrokselle.

Parolannummella käynnistyvät samalla kolmen osakilpailun mittaiset Suomen mestaruussarja sekä naisten, alle 20-vuotiaiden (U20) sekä 40- ja 50-vuotiaiden veteraanien (V40, V50) Suomen Cup -sarjat. Kansallisina luokkina mukana ovat nuoret, 60-vuotiaat veteraanit (V60), classic, B ja harraste.

Tämän vuoden sääntöuutuutena ne B-luokitellut kuljettajat, jotka ovat ajaneet nousupisteille viime kaudella tai ajavat tämän kauden aikana, voivat ilmoittautua kilpailuissa SM-lähtöön ja siten taistella Suomen mestaruussarjan menestyksestä.

Panssari CC on perinteiden mukaisesti myös Suomen enduromaajoukkueiden tukikilpailu. Ilmoittautumis- ja kilpailutuotto ohjataan MM-maajoukkuekilpailuun.

Suomen mestaruussarjassa jaetaan jälleen palkintorahoja kauden loppupisteissä viidelle parhaalle kuljettajalle. Alustavasti jaossa on yhteensä 3.000 euroa, mutta summa voi vielä kasvaa.

SM-sarjassa ajetaan kolme osakilpailua alkaen 21. huhtikuuta Kangasalan Moottorikerhon toimesta ja jatkuen 21. heinäkuuta Jämsän Seudun Moottorikerhon isännöimänä. Päätös ajetaan 20. lokakuuta Rauman Seudun Moottorikerhon järjestämänä.

SM-sarjan pääyhteistyökumppanina jatkaa ajovarusteiden, tarvikkeiden ja varaosien maahantuoja Duell Mobius-tuotemerkin kautta. Sarjan nimi on ”Mobius SM Cross Country”.

Ilmoittautuminen on avoinna Kalkku ry:n nettisivulla.

Marko Vihriä

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.