Tiistai 16.10.2018
Nimipäivät: Sirkka, Sirkku
Hämeenlinna
Pilvistä
11°C
Tuuli: 2 m/s P
 

HPK U20:n päävalmentajaksi Juuso Nieminen

HPK on tehnyt 1+1 -vuotisen valmentajasopimuksen Juuso Niemisen kanssa.

Nieminen korvaa Saksaan valmentamaan siirtyvän Matti Tiilikaisen. Nieminen on valmentanut TPS-juniorijoukkueita vuosia, joista yhteensä neljä kautta TPS:n A-nuoria.

Lisäksi 36-vuotias Nieminen on toiminut päävalmentajana U16, U17 ja U18 -maajoukkueissa sekä valmentajana U19 -maajoukkueessa.

HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoo Niemisen olevan yksi Suomen lahjakkaimmista nuorten valmentajista. Niemisen valmennuksesta ovat päässeet hyötymään muun muassa nykyiset maailmanluokan pelaajat Artturi Lehkonen, Rasmus Ristolainen ja Mikko Rantanen.

– Juuso on meritoitunut seuravalmennuksen lisäksi monessa maajoukkueikäryhmässä. Hän luo tulevaisuudessa edelleen mahdollisuuksia nuorten pelaajien kehittymiselle HPK:ssa, mikä on erittäin tärkeä asia HPK:lle.

Nieminen ottaa tehtävän vastaan uutena hienona mahdollisuutena.

– HPK on minulle hieno mahdollisuus. Lähden innolla hommiin uuteen ympäristöön. Tarkoitus on tietysti vaalia HPK-kulttuuria, mutta tuoda siihen mukaan oma persoonani sekä omat mausteeni. HPK U20:ssa on tehty jo pitkään todella hyvää työtä. On hienoa jatkaa Masan jälkeen työtä edelleen, sanoo Nieminen.

HPK toivottaa Matti Tiilikaiselle menestystä tulevaan.

– Olemme iloisia siitä, että Matti pääsee eteenpäin valmennusurallaan ja pääsee kehittymään lisää uudessa tehtävässään. Tämä osoittaa sen, että HPK:ssa voivat kehittyä myös valmentajat, eivät vain pelaajat, muistuttaa Toivanen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.